Jumalan hyvyys ja Israelin kiittämättömyys
1Asafin mietelmä
Jumalan käskyt opetetaan sukupolvelta toiselle
Kuuntele, kansani, opetustani,
kuunnelkaa tarkasti, mitä teille puhun.
2Muistuttelen mieliinne vanhaa viisautta,
kertaan kanssanne muinaisia arvoituksia.
3Olemme niitä kuulleet ja ymmärrämme ne,
sillä esivanhempamme ovat niistä meille kertoneet.
4Tuleviltakaan sukupolvilta emme niitä salaa,
kerromme niille Jumalan voimasta
ja hänen ihanista ja ihmeellisistä teoistaan.
5Hän antoi Jaakobille määräyksensä
ja ohjeensa Israelille.
Hän kehotti esivanhempiamme opettamaan ne lapsilleen,
6jotta seuraavakin sukupolvi tuntisi hänen käskynsä
ja opettaisi ne omille lapsilleen.
Näin hän teki varmistaakseen, että tulevat sukupolvet
7luottaisivat häneen, muistaisivat hänen tekonsa
ja noudattaisivat hänen käskyjään.
8Hän halusi varmistaa,
että ne eivät olisi aiempien sukupolvien tavoin
itsepäisiä ja tottelemattomia,
ailahtelevia ja mieleltään Jumalalle uskottomia.
9Että ne eivät olisi kuin
jousin varustautuneet efraimilaiset,
jotka pakenivat kesken taistelun.
10He eivät pitäneet liittoa,
jonka olivat solmineet Jumalan kanssa,
he kieltäytyivät elämästä hänen opetuksensa mukaisesti.
11He unohtivat Jumalan teot, ihmeet,
jotka olivat saaneet nähdä.
Ihmeitä ja kapinointia autiomaassa
12Ihmeitä tapahtui isiemme silmien edessä
Egyptissä, Soanin tasangolla.
13Jumala jakoi meren kahtia,
pystytti vedet seinämiksi
ja johdatti kansansa meren poikki.
14Hän antoi pilven ohjata heitä päivällä
ja tulen loimun yöllä.
15Autiomaassa hän löi halki kallioita,
näin he saivat juotavaa yllin kyllin.
16Hän sai vedet virtaamaan kalliosta,
ne virtasivat yhtä vuolaasti kuin joissa.
17Kuitenkin kansa jatkoi autiomaassa
Jumalan tahdon uhmaamista,
kapinaansa Korkeinta vastaan.
18He koettelivat Jumalaa
vaatimalla itselleen mieluisaa ruokaa.
19He epäilivät Jumalaa kysyen:
»Kykeneekö hän tosiaankin kattamaan pöydän autiomaahan?
20Hän kyllä iski kalliosta vettä niin, että virrat tulvivat,
mutta pystyykö hän antamaan meille myös leipää
ja kypsentämään lihaa?»
21Kun Jumala kuuli kansansa puheen, hän raivostui.
Tuli leimahti Jaakobin sukua vastaan, viha iski Israelin kansaan.
22He eivät uskoneet Jumalaa,
eivät luottaneet hänen apuunsa.
23Niinpä hän käski pilviä ja avasi taivaan ovet.
24Hän antoi sataa heille ruokaa taivaasta,
25taivaallisten olentojen ravintoa.
Hän lähetti heille ruokaa ylen määrin.
26Sitten Jumala päästi irti itätuulen,
nostatti voimallaan etelätuulen.
27Kansalle alkoi sataa lihaa kuin saavista kaataen,
putoilla taivaalta lintuja yhtä paljon kuin meressä on hiekkaa.
28Jumala antoi niiden pudota heidän leiriinsä,
niitä oli kaikkialla heidän asumustensa ympärillä.
29Näin hän täytti heidän toiveensa.
He söivät ja tulivat liiankin kylläisiksi,
30mutta tyytyväisiksi he eivät tulleet syödessäänkään.
31Silloin Jumala vihastui.
Hän tappoi Israelin parhaat miehet,
löi nuorukaiset maahan.
Jumala pysyy uskollisena kansalleen
32Kaikesta huolimatta kansa uhmasi yhä Jumalaa,
he eivät uskoneet hänen ihmeellisiä tekojaan.
33Hän antoi heidän päiviensä loppua turhuudessa,
heidän vuotensa päättyä kauhun vallassa.
34Kun Jumala surmasi kansaa, ihmiset etsivät häntä,
he kääntyivät hänen puoleensa.
35He muistivat, että Jumala on heidän kallionsa,
Jumala, Korkein, heidän vapauttajansa.
36Silti he vain imartelivat häntä ja valehtelivat.
37He eivät olleet hänelle rehellisiä,
eivät he pysyneet uskollisina liitossa Jumalan kanssa.
38Mutta Jumala on myötätuntoinen,
hän antaa rikkomukset anteeksi eikä kylvä tuhoa.
Hän käänsi vihansa pois kansastaan kerta toisensa jälkeen,
ei hän antautunut raivonsa valtaan.
39Hän muisti, että he ovat vain ihmisiä,
pelkkiä ohimeneviä tuulen henkäyksiä.