2. #rauha: Kohinaa

Edessä on tuttu vastustaja, vasenkätinen ja kova. Sivuilla kiertävät siniset ja punaiset köydet. Valmentaja nyökkää kulmassa. Katsomo on täynnä arvostelevia silmäpareja. Pääni on täynnä valkoista kohinaa: sellaista, mitä putkiruudusta näkyi yöllä ennen kuin oli keksitty tv-chatit. Tässä mitataan kuukausien harjoittelu. Ottelu ei ole vielä edes alkanut, mutta huomaan jo hengästyväni.

”Minä jätän teille rauhan”, lupaa Jeesus (Joh. 14:27). Sitä rukoilen ennen matsia: rauhaa. Minun rauhani ei ole puron solinaa, hiljaisuutta tai pysähtymistä. Minun rauhani resonoi siellä, missä iskut rytmittävät säkkiä tai tossut soittelevat pururataa. Rauha on asenne: luotan siihen, että tämä ottelu ja kaikki elämäni kamppailut ovat Jumalan hoidossa.

Vastakkaisen kulman vasuria pahempi rauhan vastustaja on kehän ulkopuolella. En halua saattaa valmentajaani häpeään. En halua kenenkään katsomossa näkevän, jos epäonnistun. Pahin vastustajani olen minä itse. Luon itselleni paineet suorituksesta. Arkikin muuttuu helposti suorittamiseksi päiväkotihakujen, töiden ja velvollisuuksien kehässä. Pitäisi olla kunnollinen ja menestyä. Tuttu valkoinen kohina täyttää pään.

”Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa.” sanoo Jeesus ja kohdistaa sanansa opetuslapsille. He eivät olleet mitään voittajia, vaan pelkureita ja epäilijöitä. Juuri heille Jeesus tahtoi antaa rauhansa. Eivät he kummoisia olleet, eikä tarvitse minunkaan olla. Jumala ei kaipaa suorituksiamme. Hänelle ei tarvitse todistella mitään. Jumalan rauha on sitä, että siirtää katseen pois omista suorituksistaan ja itsestä. Kun ei pidä niin tarkkaa lukua itsestään, niin ehkä se rauhakin löytyy.

”Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon”, rohkaisee Jeesus. Miten elämä muuttuu, jos otan ihan tosissaan tämän? Uskallanko astua kehään, kaatua pyllylleni ja nauraa itselleni? Vapaudunko hallinnan harhasta? Opinko arvostamaan itseäni, vaikken tänään saisi mitään aikaiseksi?

Jännitä olkapäät ylös ja pidätä hengitystä. Rentouta ja anna hengityksen tasaantua. Miltä hartioissa tuntuu, kun tajuaa päästää irti? Veri kiertää vapaammin, valkoinen kohina kirkastuu. Rauhan rukous on näin yksinkertainen.

Hanna Paavilainen
Kirjoittaja on radiotoimittaja, nyrkkeilijä ja pappi. Asuu Helsingissä, muttei koskaan ole stadilainen.