Suomen Pipliaseura

26.2.2024 Maanantai

Kuuntele Tässä olen harjoitus 26.2.2024

TÄSSÄ

En nyt vertaa itseäni kehenkään toiseen. Olen vain oma itseni. Kysyn itseltäni: mitä minulle nyt kuuluu ja kerron sen Jumalalle. Kyllä hän sen tietää, mutta näin oma arvioni tulee sanoitettua.

. . .

Jumala, sinun ohjeesi tuntuvat oikeastaan ylivoimaisilta noudattaa. Tarvitsen paitsi sinun voimaasi myös armollisuuttasi. Jään eteesi. Sinä et heitä pois.


SANA

”Olkaa myötätuntoisia, niin kuin Isännekin on.”

”Älkää tuomitko, niin teitäkään ei tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin teitäkään ei julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan. Antakaa, niin teillekin annetaan enemmän kuin tiiviiksi paineltuun mittaan mahtuu. Teille annostellaan sillä samalla mitalla, jolla itse annostelette.” (Luuk. 6: 36–38)

  • Mitä minun on vaikea hyväksyä itsessäni? Entä toisissa? Missä asiassa tarvitsen kipeimmin myötätuntoa?
  • Minkä minua toisissa ärsyttävän piirteen löydän myös itsestäni?

TÄSTÄ ETEENPÄIN

Sinä, Jumala, olet rikas antaja. Lupauksesi sanoo, että myös me tulemme osallisiksi sinun ominaisuuksistasi (2. Piet. 1: 4), myös anteliaisuudestasi. Toteuta anteliaisuuttasi myös minun kauttani.

Raamatunteksti(t)

Luukas 6

36»Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa.

Älkää tuomitko

37»Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Älkää julistako ketään syylliseksi, niin ei teitäkään julisteta syyllisiksi. Päästäkää vapaaksi, niin teidätkin vapautetaan. 38Antakaa, niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan.»

Luukas 6:36-38KR92Avaa lukunäkymä
Suomen Pipliaseurav.4.23.1
Seuraa meitä