Enšimmäini kirjani korinfilaisilla 5

₁Miula on šanottu, jotta tiän joukošša on huoruintua, šemmoistaki, mimmosešta ei ni toisenvierosien kešeššä ole kuultu. Eryäški pitäy emintimyä omana naisenah. ₂Ta työ vielä šuurenteliuvutta! Itkie tiän ois pitän ta erottua omašta joukošta mieš, kumpani on viäräpiä tuommoseh. ₃Vaikka mie iče en ole tiän luona, henkeni on kuitenki tiän kera. Ta mie jo piätin, niin kuin iče oisin paikalla, mitä šillä viäräpiällä on ruattava. ₄Konša työ keräyvyttä yhteh miän Hospotin Iisussan Hristossan nimeššä ta Hänen voima ta miun henki ollah tiän kera, ₅niin antakkua tuo mieš šaatanalla. Šilloin hänen runkolla tulou tuho, ka hänen henki voipi pelaštuo miän Hospotin Iisussan Hristossan tulentapäivänä.

₆Ei tiän kannata šuurenteliutuo. Ettäkö tiijä, jotta näpillini hapatušta hapattau koko taikinan? ₇Šentäh kavistakkua ičeštänä vanha riähänhapatuš, niin jotta teistä tulis uuši taikina, rieškataikina. Ta eihän teissä enämpi ni ole riähänhapatušta, šentäh kun miän Äijänpäivän Lammaš, Hristossa, on tapettu uhrina miän riähkien takie. ₈Niin jotta ruvekka pruasnuimah Äijyäpäivyä, ei vanhan pahuon ta riähän hapattamina, vain happanomattomina, puhtahina ta täyveštä šytämeštä.

₉Aikasemmašša kirjasešša kirjutin teilä, jotta teilä ei šais olla mitänä yhtehistä huorimukšien kera. ₁₀Kuitenki en tarkottan tämän muailman huorimukšie enkä hyvysien ahnuštajie, en toisen oman anaštajie enkä valehjumalilla kumartajie. Šilloinhan tiän pitäis lähtie pois koko muailmašta. ₁₁A mie kirjutin šiitä, jotta još ketä pietäh uškovellenä, a iče hiän on huorimuš tahi hyvysien ahnuštaja tahi valehjumalilla kumartaja, pahašuini, juoppo tahi anaštaja, niin šemmosešta pisykkyä loitompana. Elkyä ni šyömäh ruvekkua hänen kera. ₁₂Mitäpä miun ois suutie ulkopuolisie? Ettähän työki suuti muita kuin omah joukkoh kuulujie. ₁₃Ulkopuolisie suutiu Jumala. «A työ ajakkua omašta joukošta še, ken on paha».