Pyhä Henki laškeutuu taivahašta
1Konša tuli Stroičanpäivä, kaikki opaššettavat oltih yheššä. 2Äkkie taivahašta kuulu humina, niin kuin ois nouššun raju tuulenpuuška. Še täytti koko talon, missä hyö oltih. 3Hyö nähtih tulenliekkijä, niin kuin kielie, kumpaset jakauvuttih ta laškeuvuttih jokahisen piällä. 4Šiitä hyö kaikin täytyttih Pyhällä Henkellä ta ruvettih pakajamah eri kielillä šitä, mitä Henki heilä paistavakši anto.
5Jerusalimissa oli jumalahisie jevreilöitä, kumpasie oli tullun šinne kaikista muailman rahvahista, mitä vain taivahan alla on. 6Konša tämä humina alko kuuluo, šiih keräyty äijän väkie. Kaikin hyö oltih ällissykšissä, šentäh kun jokahini kuuli pakinan omalla kielellä. 7Hyö oltih kummissah ta ihmeteltih šitä. Hyö šanottih: «Nämä pakasijat, eikö hyö kaikin olla Galileijašta? 8Ka niin miteinpä jokahini meistä kuulou oman kotimuan kieltä? 9Meitä on tiälä parfialaisie, medialaisie ta elamilaisie. Meitä on Mesopotamijašta, Juutijašta ta Kappadokijašta, Pontašta ta Aasijan muakunnašta, 10Frigijašta ta Pamfilijašta, Jegiptistä ta Kirinejan puolisen Livijan alovehelta. Meitä on tullun Riimašta, yhet meistä ollah šyntyjäh jevreit, toiset ollah miän vieroh kiäntynehet, 11meitä on kriittiläisie ta aravilaisie – ta kaikin myö kuulemma, mitein hyö paissah miän omalla kielellä Jumalan šuurista ruatoloista.» 12Hyö ei tiijetty, mitäi ajatella. Kummissah hyö kyšeltih toini toiselta: «Mitä tämä ollou?» 13Vain eryähät kyllä nakrettih heitä, šanottih: «Heilä on piä täyši makieta viinua».
Petrin pakina
14Šiitä Petri aštu eteh ta toiset yksitoista apostolie hänen kera. Petri alko paissa lujah: «Jevreit ta kaikki Jerusalimin eläjät, kuulkua, mitä mie nyt šanon! 15Ei nämä miehet olla humalašša, niin kuin työ smietittä – nythän on vielä huomeneš, päivän kolmaš tunti . 16Tämä on šitä, min Jumala pakasi oman viessintuojan Joilin šuičči:
17– Viimesinä päivinä käyt niin, šanou Jumala,
jotta Mie valutan oman Henkeni kaikkih ihmisih.
Tiän pojat ta tyttäret tuuvvah viestijä Jumalalta,
nuoret miehet nähäh jiävintöjä
ta vanhat ukot einuššuš-unie.
18Šamoin omih käškyläisih, miehih ta naisih,
Mie valutan Henkeni niinä päivinä,
ta hyö tuuvvah viestijä Jumalalta.
19Mie näytän kummie ylähyänä taivahašša,
ta merkkijä alahuana muan piällä:
vertä, tulta ta šakieta šavuo.
20Päiväni pimenöy, a kuutoma muuttuu veren värisekši,
ennein kuin koittau Hospotin päivä, šuuri ta loistosa.
21Vain jokahini, ken kuččuu
avukšeh Hospotin nimie, pelaštuu.
22Israelin miehet, kuulkua mitä mie teilä šanon! Iisussa Nasarettilaini oli Mieš, kumpasen Jumala valičči teitä varoin. Oman valinnan Jumala vahvisti niillä šuurilla ruatoloilla, kummilla ta merkkilöillä, kuita Hiän Iisussan kautti luati tiän kešeššä. Niistä työ iče tiijättä. 23Tämän Iisussan työ tappoja. Kun Hänet annettih teilä käsih, työ panija jumalattomat miehet nuakliččomah Hänet ristih. Näin oli Jumala meinannun ta jo ieltäpäin nähnyn. 24Vain Jumala noššatti Hänet, piäšti kuoloman šuušta. Ta eihän še kuoloma ois voinunki pityä Iisussua vankinah, 25šentäh kun Tuavitta šanou Häneštä näin:
– Mie aina niän ieššäni Hospotin,
Hiän on miun oikiella puolella,
jotta mie en häilähtäis.
26Šentäh miun šytän on iloni,
miun kieli hyvilläh kiittäy Šilma,
ta miun ruumis šuau levähtyä toivošša!
27Šentäh kun Šie et jätä miun henkie tuonelah
etkä anna Šiun pyhän käškyläisen runkon muuttuo muakši.
28Šie näytit miula elämän tien.
Šie täytät miut mielihyvällä šilmieš ieššä.
29Vellet! Čuari Tuavitašta, miän kantatuatošta, voit varmašti šanuo, jotta hiän kuoli ta hänet hauvattih. Hänen hauta on miän tiijošša tänäpiänäki. 30Tuavitta oli Jumalan viessintuoja. Jumala oli antan Tuavitalla šanan, jotta noštau hänen čuarinistumella hänen oman jälkiläisen, Hristossan. Tuavitta tiesi šen 31ta näki ieltäpäin Hristossan kuollehista noušomisen. Šitä Tuavitta tarkotti šanuos's'ah, jotta Hristossan henkie ei jätetä tuonelah eikä Hänen ruumis muutu muakši. 32Tämän Iisussan Jumala noššatti kuollehista, myö kaikin voimma tovistua šen. 33Jumala ylenti Hänet istumah Iččeh oikiella puolella. Hiän šai Tuattoh luvatun Pyhän Henken ta valutti šen Henken meih, min työ nyt niättä ta kuuletta. 34Tuavitta ei nouššun taivahih. Hiänhän iče šanou näin:
– Taivahaini Hospoti šano miun Hospotilla:
Issu Miun oikiella puolella,
35kuni Mie panen Šiun viholliset
Šiun jalkoješ alla.
36Niin jotta koko Israelin rahvaš voit olla varmana täštä: Jumala ašetti Iisussan Hospotiksi ta Hristossakši – tämän Iisussan, kumpasen työ nuakliččija ristih.»
37Tämän kuullešša hyö ei tiijetty, mitä ruatua. Hyö šanottih Petrillä ta toisilla apostoliloilla: «Vellet, mitä miän pitäis ruatua?» 38Petri šano heilä: «Jättäkkyä riähäššä elämini ta jokahini teistä antakkah kaštua iččeh Iisussan Hristossan nimeh, jotta tiän riähät prostittais. Šiitä työ šuatta lahjakši Pyhän Henken. 39Tämä lupauš on teilä, tiän lapšilla ta kaikilla loittosilla, ketä šuinki Hospoti, miän Jumala, kuččuu.»
40Petri jatko vielä pakinua. Hiän pyritti heitä: «Antakkua pelaštua iččenä, jotta että katois tämän riähkähisen ihmispolven kera». 41Ne, ket ušottih Petrin šanoih, otettih kaššanta. Ta šinä päivänä uškojien joukkoh liitty kolmisentuhatta henkie.
Uškojat oltih kuin šuuri pereh
42Uškojat tarkkah kuunneltih apostolien opaššušta ta elettih šen mukah. Hyö oltih yheššä kuin šuuri pereh, šyötih yheššä, katattih yheššä leipyä ta moliuvuttih. 43Jumalan varuu levisi rahvahan keškeh, ta monta kummua ta merkkiruatuo tapahtu apostolien käsien kautti Jerusalimissa. 44Uškojat oltih aina yheššä ta heilä kaikki oli yhtehistä. 45Hyö myötih omat talot ta elot, ta niistä šuatuja rahoja juattih kaikilla šen mukah, min kenki tarvičči. 46Joka päivä hyö yksissä mielin keräyvyttih jumalankotih, a omissa kotiloissa katattih leipyä ta šyötih yheššä hyvällä mielin ta puhtahin šytämin. 47Hyö ylennettih Jumalua ta kaikki rahvaš tykkäsi heitä. Hospoti joka päivä lisäsi uškojakuntah niitä, ket pelaššuttih.
