Jumala on miän Tuatto
1No kun kerran miän ympärillä on tämmöni pilvi tovistajie, heittäkkä pois kaikki, mi meitä painau, ta riähkä, mi meih on lujah tarttun. Juoška loppuh šuate še kilpa, mi on miän ieššä. 2Kaččokka vain Iisussah, miän ušon alkuhpanijah ta šen täyvellisekši luatijah. Tulijan ilon tähen Hiän ei välittän häpieštä, kun kešti rissillä muokat, ta nyt Hiän istuu Jumalan valtaistumen oikiella puolella. 3Ajatelkua Häntä, kumpani kešti, konša riähkähiset Häntä vihattih, jotta työ että rupieis varajamah ettäkä antais periksi.
4Työ että ole vielä verissäpäin šotin riähkyä vaštah. 5Työ oletta unohtan tämän Pyhien Kirjutukšien šanan, mi opaštau teitä kuin tuatto omie poikieh:
– Poikani, elä vähekšy Hospotin kuritušta,
elä anna mieleš pahottuo,
konša Hiän opaštau šilma.
6Niätšen ketä Hospoti armaštau, šitä Hiän kurittau,
Hiän lyöy jokahista, kenet pojakšeh ottau.
7Keštäkkyä, kun Jumala kurittau teitä: Hiän pitäy teitä omina poikinah. Onko šemmoista poikua, kumpaista tuatto ei kurittais? 8A kun teitä ei kuritettane, niin kuin kaikkie muita, niin työ oletta jalkalapšet, että omat lapšet.
9Konša mualliset tuatot kuritettih meitä, myö emmä ruohtin panna vaštah. Vielä šitäki enämmän miän pitäy taipuo taivahaisen Tuaton tahtoh, šentäh kun še antau meilä elämän. 10Miän tuatot kuritettih meitä vain lyhyttä aikua varoin ta niin kuin heistä näytti hyvältä. Ka Jumalan kurituš on meilä tovellisekši hyövykši: še šuau miät pyhiksi, niin kuin Hiän on pyhä. 11Kurituš, konša šitä annetah, ei tunnu iloselta vain ikävältä. Kuitenki šen kautti opaššetut šuahah lopulta palkakši rauha ta ruvetah täyttämäh Jumalan tahtuo.
12Voimistukkah šentäh tiän vaipunehet kiät ta voimattomat polvet! 13Kaččokkua, jotta kävelettä šuorie teitä, jotta rampa jalka ei mänis tiloiltah, vain rutto parenis.
Neuvoja ta varotukšie
14Kuotelkua elyä niin, jotta teilä ois rauha kaikkien kera. Eläkkyä Jumalan mielen mukaista pyhyä elämyä, šentäh kun ilmain šitä kenkänä ei niä Hospotie. 15Pitäkkyä huoli šiitä, jotta yksikänä teistä ei kavottais Jumalan armuo ta jotta mikänä pahan karkie juuri ei piäsis kašvamah teissä eikä tuomah vahinkuo. Niätšen šemmoni voipi myrkyttyä monie. 16Kaččokkua, jotta tiän joukošša ei ois ketänä huorissakävijyä tahi jumalatointa, šemmoista kuin Isava. Yheštä rokkastaučašta hiän möi tuaton plahoslovenjan, mi enšipoikana kuulu hänellä. 17Työ tiijättä, jotta kun hiän myöhemmin tahto šuaha ičelläh plahoslovenjan, hiän ei šuanun šitä. Hiän ei voinun muuttua tuaton mieltä, vaikka itkien šitä aneli.
18Että työ tullun tulta roihuvan vuaran luo, šemmosen, kumpaista voipi käsin košettua, niin kuin Israelin rahvaš tuli Moissein juohattamana Sinain vuaran luo. Šielä oli mušta pilvi, pimie ta myrškytuuli. 19Šielä kuulu torventoitotuš ta Jumalan iäni. Šen iänen kuulijat molittih, jotta heijän ei tarviččis kuulla enämpyä. 20Hyö ei keššetty tätä käškyö: «Jokahini, vaikka villisvieri, ken košettau vuarua, pitäy kivittyä kuolijakši tahi nuolella tappua». 21Še oli niin kauhie kačottava, jotta Moisseiki šano: «Mie varajan ta vapisen».
22Että työ tuon tulisen vuaran luo tullun, työ tulija Siijonin vuaran luo, elävän Jumalan linnan, taivahaisen Jerusalimin luo. Tiän ieššä on muštanah anhelija. 23Ta on pruasniekkua viettävä uškojakunta, Jumalan enšimmäiset lapšet, kumpasien nimet ollah taivahan kirjašša. Šielä on Jumala, kaikkien Sut'ja, šielä ollah täyvellisekši tullehet Jumalan omat. 24Šielä on Iisussa, Uuvven Šopimukšen Puolistaja ta šielä on Vihmontaveri, kumpani pakajau parempua, ei kuču koštamah niin kuin Avelin veri.
25Kaččokkua, jotta työ että kiänny pois Häneštä, ken pakajau! Kun tuatot Sinain vuaran luona ei kuunneltu Jumalua, konša Hiän ilmotti oman tahon muan piällä, hyö ei voitu šiäštyö kuritukšešta. Vielä pahemmin käyt meilä, kun kiäntynemmä pois Häneštä, ken pakajau meilä taivahašta. 26Šilloin Hänen iäni pani muan tärisömäh, a nyt Hiän on luvannun jotta:
– Vielä viimesen kerran Mie panen muan täräjämäh,
enkä yksistäh muata, kun taivahan niise.
27Šanat «vielä viimesen kerran» tarkotetah šitä, jotta kaikki luajittu liikahtau ta šiirtyy tiloiltah, jotta še, mi ei liikaha, pisyis paikallah.
28Myö šuamma valtakunnan, mi ei liikaha. Olka šentäh kiitollisie, kiittäkkä Jumalua ta sluušikka Hänellä Hänen tahon mukasešti, kunnivoittuan ta varaten, 29šentäh kun miän Jumala on kuin tuhkakši polttava tuli.
