Šuuri pelaššuš
1Šentäh miän pitäy hyvin tarkkah pityä mieleššä še, min olemma kuullun, jotta emmä ajautuis virran vieminä viärällä tiellä. 2Jo še šanoma, min anhelit tuotih, oli luotettava. Jokahini, ken oli tottelomatoin ta rikko šitä vaštah, šai šen mukasen kuritukšen. 3Miteinpä šilloin myö voisima šiäštyö kuritukšešta, kun emmä pitäne arvošša šitä šuurta pelaššušta, mistä Iče Hospoti enšimmäisenä šaneli? Ne, ket kuultih Hänen šanoma, tovissettih meilä, jotta še on totta. 4Ta Iče Jumala lujitti heijän tovissukšen. Hiän niätšen anto heijän luatie merkkiruatoja ta kaikenmoisie kummie ta jako Pyhän Henken lahjoja oman tahtoh mukah.
Poika, ihmisien Velli
5Tulijua muailmua, šitä mistä nyt pakajamma, Jumala ei antan anheliloilla hallittavakši. 6Pyhien Kirjutukšien missä lienöy kohen ken lienöy tovisti šiitä näin:
– Mi še on ihmini!
Kuitenki Šie häntä muissat.
Mi še on ihmisen lapši!
Kuitenki Šie piet häneštä huolta.
7Vähäsekši ajakši Šie alennit hänet anhelija alemmakši,
šiitä annoit hänellä voiton merkiksi mainehta ta kunnivuo,
panit hänet halliččomah käsieš ruatoja,
8panit kaiken hänen jalkojen alla.
Jumala niätšen pani kaikki ihmisen vallan alla, Hiän ei jättän mitänä hänen vallan alla panomatta. Vielä myö emmä voi nähä, jotta kaikki ois ihmisen vallašša. 9Šen myö kuiteski niämmä, jotta Iisussa, «vähäsekši ajakši anhelija alemmakši alennettu», kuoloman muokat keššettyö šai voiton merkiksi mainehta ta kunnivuo. Armollisen Jumalan tahto niät oli, jotta Iisussa joutu käršimäh kuoloman jokahisen ihmisen puolešta.
10Jumala, ken on kaiken Luatija ta perušta, tahto tuuvva äijän lapšie jumalalliseh valoh. Šentäh Hänen piti käršimykšien kautti luatie Iisussašta, heijän pelaštajašta ta perilläviejäštä, täyvellini. 11Hänellä on šama Tuatto kuin niillä, ketä Hiän puhistau. Šentäh Iisussa ei häpie kuččuo heitä omiksi vellilöiksi. Hiän šanou Tuatollah:
12– Mie kerron Šiun nimeš voimašta omilla vellilöilläni,
laulan Šiula kiitošviršie uškojakunnan kešeššä.
13Hiän šanou niise:
– Mie panen turvani Hospotih.
Ta vieläi šanou:
– Täššä myö olemma,
Mie ta lapšet, kumpaset Jumala Miula anto.
14Nämä lapšet ollah ihmisie, lihua ta vertä, ta šentäh Iisussa niise tuli ihmisekši, hiän moisekši. Šillä keinoin Hiän šuatto omalla kuolomalla hävittyä vallan juavelilta, kuoloman isännältä. 15Näin Hiän piäšti ihmiset kuoloman varuušta, mi oli pitän heitä orjina koko heijän ijän.
16Ei Iisussa tullun auttamah anhelija, kun Aprahamin jälkiläisie. 17Šentäh Hänen piti tulla kaikešša vellieh moisekši, jotta Häneštä tulis armahtava ta varma Ylipappi ta Hiän vois Jumalan ieššä šovittua oman kanšan riähät. 18Šentäh kun Iisussa kešti muokat ta muanitukšet, Hiän voipi auttua niitä, ketä niise muanitellah pahah.
