Iisussa ta Nikodim
1Farisseijen joukošša oli Nikodim-nimini mieš, yksi jevreijen valtamiehistä. 2Hiän tuli yöllä Iisussan luo ta šano: «Ravvi, myö tiijämmä, jotta Šie olet Jumalan työntämä Opaštaja. Kenkänä ei voi luatie šemmosie merkkiruatoja kuin Šie luajit, kun Jumala ei olle hänen kera.» 3Iisussa šano hänellä: «Toven totta šanon šiula: kun ihmini ei šyntyne uuvveštah, ylähyätä, hiän ei šua nähä Jumalan Valtakuntua». 4Nikodim kyšy: «Mitein vanha ihmini vois šyntyö uuvveštah? Eihän hiän voi männä jälelläh muamon vaččah ta šyntyö toisen kerran?»
5Iisussa vaštasi: «Toven totta šanon šiula: kun ihmini ei šyntyne veještä ta Jumalan Henkeštä, hiän ei piäše Jumalan Valtakuntah. 6Mi on šyntyn ihmiseštä, še on ihmisen lapši, mi on šyntyn Jumalan Henkeštä, še on Jumalan lapši. 7Elä kummekši šitä, kun šanoin šiula: ‘Tiän pitäy šyntyö ylähyätä’. 8Jumalan Henki on kuin tuuli, kumpani puhaltau, missä vain tahtou. Šie kuulet šen tuulen huminan, ka et tiijä, mistä še tulou ta kunne še mänöy. Näin on jokahisen kera, ken on Jumalan Henkeštä šyntyn.»
9«Mitein še niin voit olla?» Nikodim kyšy.
10Iisussa vaštasi: «Etkö šie, Israelin opaštaja, malta šitä?
11Toven totta šanon šiula: min tiijämmä, šen pakajamma, ta min olemma nähnyn, šitä tovissamma, vain työ että ušo miän šanoja. 12Kun työ että uškone, konša Mie pakajan teilä tämän muailman as's'oista, niin mitein voitta uškuo, konša pakajan taivahaisista as's'oista! 13Kenkänä toini ei ole nouššun taivahah, kun vain taivahašta alaš tullut Ihmisen Poika, kumpani on taivahašša. 14Niin kuin Moissei tyhjäššä muašša nošti kiärmehen korkiella, šamoin Ihmisen Poikaki pitäy noštua korkiella, 15jotta kenkänä Häneh uškoja ei hävieis, vain šais ilmasenikusen elämän. 16Jumala niätšen tykkäsi muailmua niin äijälti, jotta anto oman ainuon Pojan, jotta yksikänä Häneh uškoja ei joutuis uatuh, vain šais ilmasenikusen elämän.
17Ei Jumala työntän Poikuah täh ilmah suutimah muailmua, kun työnsi pelaštamah šen. 18Šitä, ken uškou Häneh, ei suutita. Ken ei ušo, še on jo suutittu, šentäh kun hiän ei uškon Jumalan ainuon Pojan nimeh. 19Valo on tullun muailmah, kuitenki ihmiset omien pahojen ruatojen tähen tykättih enämmän pimietä kuin valuo. Šiitä hiät suutitah. 20Ken ruatau pahua, še vihuau valuo. Hiän ei tule valoh, jotta hänen pahat ruavot ei tultais näkyvih. 21Ka še, ken eläy oikein, tulou valoh. Šiitä kaikin nähäh, jotta hiän ruatau šitä, mitä Jumala tahtou.»
Iivana Kaštaja ta Hristossa
22Tämän jälkeh Iisussa läksi opaššettavien kera Juutijah. Hiän oli šielä heijän kera kotvasen ta kašto ihmisie. 23Iivana Kaštaja niise kašto. Hiän oli Enonissa, Salimin läššä, šentäh kun šielä oli äijän vettä. Rahvašta tuli šinne ta heitä kaššettih. 24Iivanua niät ei vielä oltu pantu tyrmäh.
25Kerran Iivanan opaššettavat kiisseltih jevreijen kera heijän vieron mukasešta puhistautumisešta. 26Opaššettavat mäntih Iivanan luo ta šanottih: «Ravvi! Nyt on ruvennun kaštamah niise še Mieš, kumpani oli šiun kera Jortanojoven toisella puolella ta kumpasešta šie annoit hyvän tovissukšen. Kaikin männäh Hänen luo.»
27Iivana vaštasi: «Ei ihmini voi ottua mitänä, kun šitä ei annettane hänellä taivahašta. 28Työ voitta iče tovistua, jotta mie šanoin: ‘En mie ole Hristossa. Miut vain työnnettih Häntä iellä.’ 29Šulhani on še, kellä on moršien. A šulhasen yštävä šeisou hänen viereššä ta kuuntelou, mitä hiän pakajau, ta on hyvin mielissäh šulhaista kuunnellešša. Šamoin mieki olen iluo täyši. 30Hänen on tultava šuuremmakši, a miun pienemmäkši.»
31Hiän, ken tulou ylähyätä, on kaikkie muita šuurempi. Ken on muašta, še on muan pöly ta pakajau tämän muailman as's'oista. Hiän, ken tulou taivahašta, 32tovistau šiitä, mitä Iče on nähnyn ta kuullun, vain kenkänä ei ušo Hänen tovissušta. 33Še, ken uškou Hänen šanoih, tovistau, jotta Jumala pakajau totta. 34Kenet Jumala työnsi, Še pakajau Jumalan šanoja. Jumala niät antau omua Henkie täyvellä mitalla. 35Tuatto tykkyäy Poikua ta on antan kaiken Hänen käsih. 36Šillä, ken uškou Poikah, on ilmasenikuni elämä. No ken ei tottele Poikua, še ei šua ilmasenikuista elämyä, vain Jumalan viha pisyy hänen piällä.
