Lukan jevanheli 15

₁Iisussua kuuntelomah tuli äijän veronkeryäjie ta muita riähkähisie. ₂Farisseit ta sakonanopaštajat moitittih Häntä, šanottih: «Tuo Mieš ottau vaštah riähkähisie ta šyöy hiän kera».

₃Šiitä Iisussa šano heilä tämän peittopakinan: ₄«Kun kellä teistä ollou šata lammašta ta yksi niistä ekšynöy, niin mitä hiän ruatau? Tietyšti hiän jättäy ne yhekšänkymmentä yhekšän paimennušpaikalla ta lähtöy eččimäh ekšynyttä ta eččiy šini, kuni ei löyvä šitä. ₅Konša hiän löytäy lampahan, hiän ihaštuu ta noštau šen harteillah. ₆Kotih tultuo hiän kuččuu tovarissoja ta nuapurija ta šanou heilä: ‘Iloilkua yheššä miun kera! Mie löysin ekšynehen lampahan.’ ₇Šanon teilä: niin on taivahaššaki. Šielä iluol'l'ah enämmän yheštä riähkähiseštä, kumpani kiäntyy Jumalan puoleh, mitä yhekšäštäkymmeneštä yhekšäštä hyväštä ihmiseštä, kumpasien ei tarviče kiäntyö.

₈Tahi otamma naisen, kumpasella on kymmenen hopierahua ta hiän kavottau niistä yhen. Eikö hiän viritä lamppuo, pyyhi pirttie ta eči tarkkaseh, kuni ei löyvä rahua? ₉Šiitä hiän kuččuu tovarissoja ta nuapurin naisie ta šanou: ‘Iloilkua miun kera! Mie löysin rahan, kumpasen kavotin.’ ₁₀Uškokkua pois, jotta šamalla keinoin iluol'l'ah Jumalan anhelit yhenki riähkähisen tähen, kumpani kiäntyy Jumalan puoleh.»

₁₁Iisussa jatko pakinua: «Yhellä miehellä oli kakši poikua. ₁₂Nuorempi šano tuatollah: ‘Tuattoni, anna miula še oša hyvysistä, mi miula kuuluu’. Tuatto jako hyvyset poikien kešen. ₁₃Moniehan päivän piäštä nuorempi poika otti oman ošan ta läksi loitoš vierahilla mailla. Šielä hiän eli huolettomašti ta mänetti kaikki hyvyset. ₁₄Kun hiän oli hävittän kaiken, šiinä muašša alko šuuri nälkä, ta hiän rupesi käršimäh puutetta. ₁₅Šiitä hiän pyrki kasakakši eryähällä paikallisella miehellä, ta še mieš toimitti hänet omilla mailla paimentamah šikoja. ₁₆Nälissäh hiän oli jo valmis šyömäh šikojen ruokua, ka šitäki hänellä ei annettu.

₁₇Šiitä poika rupesi ajattelomah ta piätti: ‘Kuin äijä ruatajie on miun tuatolla, ta kaikilla heilä on leipyä kyllitellein, a mie tiälä nälkäh kuolen. ₁₈Lähen tiältä, mänen tuaton luo ta šanon hänellä: Tuattosen, mie olen riähkäytyn taivahan ta šiun ieššä. ₁₉En ole enämpi šen arvoni, jotta milma kučuttais šiun pojakši. Ota miut ruatajien joukkoh.’ ₂₀Niin hiän läksi tuaton luo.

Poika oli vielä loittuona, kun tuatto näki hänet. Tuatolla tuli suali häntä. Hiän läksi juokšomah vaštah, rupesi šepyämäh poikua ta anto hänellä šuuta. ₂₁Poika šano hänellä: ‘Tuattosen, mie olen riähkäytyn taivahan ta šiun ieššä. En ole enämpi šen arvoni, jotta milma kučuttais šiun pojakši.’ ₂₂A tuatto šano ruatajilla: ‘Rutompah tuokua parahat vuattiet ta šuorittakkua poika niih. Pankua hänellä šormuš šormeh ta jalačit jalkah. ₂₃Käykyä lihotettu vasikka ta tappakkua še. Rupiemma šyömäh ta pruasnuimah. ₂₄Tämä miun poikani oli kuollun ta nyt eleyty, hiän oli kateissa ta nyt löyty.’ Ta niin alko vesselä pruasniekka.

₂₅Vanhempi poika oli pellolla. Kun hiän tuli šieltä ta lähešty kotie, niin kuuli šoiton ta tanššin iänet. ₂₆Hiän kučču yhen paššarin ta kyšy, jotta mitä šielä on. ₂₇Paššari vaštasi: ‘Šiun veikko tuli kotih, ta tuattoš käški tappua lihotetun vasikan, šentäh kun šai pojan jälelläh elävänä-tervehenä’. ₂₈Šiitä vanhempi velli niin šiänty, jotta ei tahton männä pirttih. Tuatto tuli pihalla ta pyritti häntä šiämeh, ₂₉ka hiän šano tuatolla: ‘Kaikki nämä vuuvvet mie olen ruatan šiun hyväkši, yhtäkänä kertua en ole jättän šiun käškyö täyttämättä. Kuitenki šie et konšana ole antan miula ni yhtä kosanpoikua, jotta mie oisin voinun pruasnuija tovarissojen kera. ₃₀Vain kun tuli tämä šiun poika, tämä, kumpani šöi kaikki šiun hyvyöt huorien kera, hänellä šie tapoit lihotetun vasikan.’ ₃₁Tuatto vaštasi hänellä: ‘Poikasen, šie olet aina miun luona, ta kaikki, mi on miun, on šiunki. ₃₂Eikö nyt šais iluol'l'a ta pruasnuija? Šiun velli oli kuollun ta eleyty, hiän oli kavokšissa ta löyty.’»