Viisahat ta tolkuttomat neiččyöt
1«Taivahien Valtakunta on niin kuin kymmenen neičyttä, kumpaset otettih omat lamput ta lähettih šulhasella vaštah. 2Viisi heistä oli viisašta ta viisi tolkutointa. 3Tolkuttomat otettih lamppu, ka ei otettu öljyö. 4Viisahat otettih lampun lisäkši öljyaštiet. 5Kun šulhani viikoštu, niin hyö kaikin vaivuttih ta uinottih. 6Keškiyöllä kuulu karjeh: ‘Šulhani tulou! Mänkyä hänellä vaštah!’ 7Šiitä kaikki neiččyöt havaččauvuttih ta kohennettih tulta lamppuloissa. 8Tolkuttomat šanottih viisahilla: ‘Antakkua meilä öljyö, muitein miän lamput šammutah’. 9No viisahat vaššattih: ‘Öljyö ei riitä kaikilla, meilä ta teilä. Parempi mänkyä myöjien luo ta oštakkua.’ 10Konša hyö mäntih oštamah, šulhani tuli. Neiččyöt, kumpaset oltih valmehena, mäntih hänen kera hiätaloh, ta ovi pantih umpeh. 11Jälešti tultih ne toisetki neiččyöt ta karjuttih: ‘Hospoti, Hospoti, avua meilä ovi!’ 12Ka hiän vaštasi: ‘Šanon teilä toven: mie en tiijä teitä’.
13Niin jotta valvokkua, šentäh kun työ että tiijä, minä päivänä ta millä tunnilla Ihmisen Poika tulou.»
Paššariloilla annetut rahat
14«Taivahien Valtakunta on vielä tämmöni: Mieš läksi vierahih maih. Šitä ennein hiän kučču paššarit ta jätti heijän hoijettavakši kaikki omat hyvyset. 15Yhellä hiän anto viisi talanttua hopieta, toisella kakši ta kolmannella yhen, jokahisella hänen nerojen mukah. Ta heti šen jälkeh hiän läksi muašta.
16Še, ken šai viisi talanttua, pani ne käyttöh ta tienasi niillä vielä viisi talanttua. 17Šamoin ruato še, kumpani šai kakši talanttua, hiän tienasi toiset kakši. 18A še, ken šai yhen talantan, mäni ta kaivo hauvan ta peitti muah isännän rahan.
19Pitän ajan piäštä isäntä tuli jälelläh kotih ta kyšy paššariloilta, mitein hyö piettih rahat. 20Še, ken oli šuanun viisi talanttua, tuli ta toi vielä toiset viisi ta šano: ‘Isäntä, šie annoit miula viisi talanttua. Kačo, nämä toiset viisi mie niillä tienasin.’ 21Isäntä šano hänellä: ‘Hyvin ruattu! Šie olet hyvä ta varma paššari. Šiuh voit uškuo pieneššä as's'ašša, nyt mie panen šiut šuurien as's'ojen kaččojakši. Tule pruasnuimah miun kera!’
22Še, kumpani oli šuanun kakši talanttua, niise tuli ta šano: ‘Isäntä, šie annoit miula kakši talanttua. Kačo, nämä toiset kakši mie tienasin niillä.’ 23Isäntä šano hänellä: ‘Hyvin ruattu! Šie olet hyvä ta varma paššari. Šiuh voit uškuo pieneššä as's'ašša, nyt mie panen šiut šuurien as's'ojen kaččojakši. Tule pruasnuimah miun kera!’
24Viimesekši tuli še paššari, kumpani oli šuanun yhen talantan, ta šano: ‘Isäntä, mie tiesin, jotta šie olet kovaluontoni mieš. Šie leikkuat šieltä, kunne et ole kylvän, ta keryät šieltä, kunne et ole šiementä luonun. 25Mie varasin ta kaivoin talantan muah. Kačo, täššä on šiun omaš.’ 26Isäntä šano hänellä: ‘Šie kelvotoin ta laiska paššari! Šie tiesit, jotta mie leikkuan šieltä, kunne en ole kylvän, ta keryän šieltä, kunne en ole šiementä luonun. 27Šentäh šiun ois pitän viijä miun raha pankkih, niin tultuoni mie oisin šuanun omani jälelläh lisän kera.’ 28Šiitä hiän šano: ‘Ottakkua pois hänen talantta ta antakkua še šillä, kellä on kymmenen talanttua. 29Jokahisella, kellä on, šillä annetah, ta hiän šuau kyppisen kyllitellein. A kellä ei ole, šiltä otetah pois šeki, mitä hänellä on. 30Luokua tuo kelvotoin paššari pois pimieh. Šielä on itku ta hampahien kriičkeh.’» Tämän pakinan jälkeh Iisussa vielä lisäsi: «Kellä on korvat, millä kuulla, še kuulkah!»
Viimeni suutu
31«Konša Ihmisen Poika tulou jumalallisešša valoššah ta kaikki pyhät anhelit Hänen kera, Hiän istuutuu čuarinistumellah. 32Hänen eteh kerätäh kaikki rahvahat, ta Hiän erottau ne kahteh joukkoh, niin kuin paimen erottau lampahat ta kosat. 33Hiän panou lampahat oikiella puolellah, a kosat vašemella. 34Šiitä Čuari šanou oikiella kiällä olijilla: ‘Tulkua tänne työ, kumpaset Miun Tuatto on plahoslovin. Työ šuatta perinnökši Valtakunnan, kumpani on ollun teitä vaššen valmehena muailman luatimisešta šuate. 35Miula oli nälkä, ta työ antoja Miula ruokua. Milma janotti, ta työ antoja Miula juuvva. Mie olin kojitoin, ta työ ottija Miut luokšena. 36Mie olin alačoin, ta työ šuorittija Miut. Mie läsin, ta työ kävijä Milma kaččomašša. Olin tyrmäššä, ta työ tulija Miun luo.’
37Šiitä oikiemieliset šanotah Čuarilla: ‘Hospoti, konšapa myö näkimä Šiut nälkähisenä ta antoma Šiula ruokua, tahi janošša ta antoma Šiula juuvva? 38Konša myö näkimä Šiut kojittomana ta ottima luokšena, tahi alaččomana ta šuorittima Šiut? 39Konša myö näkimä Šiut läsijänä tahi tyrmäššä ta tulima Šiun luo?’ 40Čuari šanou heilä: ‘Šanon teilä toven: min työ oletta ruatan yhellä näistä Miun pienimmistä vellilöistä, šen työ oletta ruatan Miula’.
41Šiitä Hiän šanou vašemella kiällä olijilla: ‘Mänkyä pois Miun luota, työ kirotut. Mänkyä ilmasenikuseh tuleh, mi on varuššettu juavelilla ta hänen anheliloilla. 42Miula oli nälkä, vain työ että antan Miula ruokua. Milma janotti, vain työ että antan Miula juuvva. 43Mie olin kojitoin, vain työ että ottan Milma luokšena. Mie olin alačoin, vain työ että šuorittan Milma. Mie läsin ta olin tyrmäššä, vain työ että käynyn Milma kaččomašša.’
44Šilloin nämä niise šanotah: ‘Hospoti, konšapa myö näkimä Šilma nälkähisenä tahi janošša, kojittomana tahi alaččomana, tahi läsijänä tahi tyrmäššä, ta emmä auttan Šilma?’ 45Šiitä Čuari šanou heilä: ‘Šanon teilä toven: kaiken, mitä työ jättijä ruatamatta yhellä näistä pienimmistä, šen työ jättijä ruatamatta Miula’.
46Ta niin hyö kaikki lähetäh, nämä männäh ilmasenikusih muokkih, a oikiemieliset ilmasenikuseh elämäh.»