Markin jevanheli 2

₁Moniehan päivän piäštä Iisussa tuaš mäni Kapernaumih. Ihmiset kuultih, jotta Hiän on koissa. ₂Kohta šinne keräyty niin äijän rahvašta, jotta ei ni pihalla oven luona ollun enämpi tilua. Iisussa šaneli heilä Jumalan šanua. ₃Šiitä Hänen luokši tuotih hulvattuo. Nellä mieštä oli kantamašša voimatointa. ₄Kun hyö ei voitu rahvašjoukon takie piäššä Iisussan luo, niin nouštih katolla ta purettih katto šiitä kohašta, missä Iisussa oli. Reijän luajittuo hyö lašettih alahuakši šija, millä hulvautunut veny. ₅Kun Iisussa näki heijän ušon, Hiän šano hulvatulla: «Poikani, šiun riähät on prostittu».

₆No šielä istu vieläi muutomie sakonanopaštajie. Hyö ajateltih ičekšeh: ₇«Mintäh tuo Mieš tämmöistä pakajau? Pitäykö Hiän Iččieh Jumalana. Eihän še kenkänä muu voi prostie riähkie kuin yksistäh Jumala.» ₈Iisussa henkeššäh šamašša jo tiesi heijän mielet ta šano heilä: «Mintäh työ šemmoista piettä šiämeššä? ₉Mi on helpompi, šanuoko hulvatulla: ‘Šiun riähät on prostittu šiula’, vain šanuo: ‘Nouše, ota oma šijaš ta aššu’? ₁₀Kaččokkua, Mie näytän teilä, jotta Ihmisen Pojalla on valta muan piällä prostie riähkie» – Hiän kiänty nyt hulvatun puoleh ta šano hänellä – ₁₁«Mie šanon šiula: Nouše, ota šijaš ta mäne kotih». ₁₂Šilloin mieš šamašša nousi, otti šijan ta läksi talošta kaikkien nähen. Kaikin kummekšittih tätä, kiitettih Jumalua, ta šanottih: «Tämmöistä ijäššäh emmä ole nähnyn».

₁₃Šiitä Iisussa mäni tuaš järven rantah. Šuuri rahvašjoukko tuli Hänen luokši ta Hiän opašti heitä. ₁₄Tullin kyličči matatešša Hiän näki šielä Alfein Leevin istumašša omalla ruatopaikallah. Iisussa šano hänellä: «Lähe Miun kera». Leevi nousi ta läksi Iisussan matkah.

₁₅Jälešti Iisussa oli verolla Leevin koissa. Šielä oli äijän veronkeryäjie ta muita riähkähisie, kumpaset kulettih Iisussan matašša. Hyö šyötih yheššä Iisussan ta Hänen opaššettavien kera. ₁₆Kun farisseit ta sakonanopaštajat nähtih Iisussa šyömäššä hiän kera, niin hyö šanottih Hänen opaššettavilla: «Mintäh Hiän šyöy yheššä veronkeryäjien ta muijen riähkähisien kera?» ₁₇Iisussa kuuli šen ta šano: «Eihän tervehet tarvita liäkärie, vain läsijät. En Mie tullun kuččumah oikiemielisie, vain riähkähisie, jotta hyö jätettäis riähäššä elämini ta kiännyttäis Jumalan puoleh.»

₁₈Iivanan ta farisseijen opaššettavat pyhitettih. Iisussalta tultih kyšymäh: «Mintähpäš Iivanan ta farisseijen opaššettavat pyhitetäh, a Šiun opaššettavat ei pyhitetä?» ₁₉Iisussa vaštasi heilä: «Voijahkoš hiävierahat pyhittyä, konša šulhani vielä on hiän kera? Kuni šulhani on hiän kera, niin ei hyö voija pyhittyä. ₂₀Ka vielä tullah päivät, konša šulhani otetah heiltä pois. Šilloin, niinä päivinä, hyö pyhitetäh.

₂₁Kenkänä ei ompele vanhah vuattieh paikkua uuvvešta kankahašta. Uuši paikkahan, konša kučistuu, revittäy vanhan vuattien, ta reikä tulou entistä šuuremmakši. ₂₂Eikä kenkänä pane uutta viinua käymäh vanhoih nahkavärččilöih, šentäh kun nuori viina revittäy ne. Šiitä viina valuu muah ta värčit pilauvutah. Uuši viina pitäy kuatua uuših värččilöih.»

₂₃Kerran šuovattana Iisussa käveli vil'l'apellon poikki. Hänen opaššettavat ruvettih matatešša katkomah tähkie. ₂₄Šiitä farisseit šanottih Iisussalla: «Kačo nyt! Mintähpä Šiun opaššettavat ruatah šemmoista, mitä šuovattana ei šua ruatua?» ₂₅A Iisussa vaštasi heilä: «Ettäkö ole konšana luken, mitä Tuavitta ruato, konša hänellä ta hänen miehillä tuli nälkä eikä heilä ollun šyömistä? ₂₆Hiän mäni jumalankotih – ylipappina oli šilloin Aviafari – ta šöi uhrileipie ta anto niitä vieläi omilla miehillä. Kuitenki vain papit šuatih šyyvvä niitä.» ₂₇Iisussa vielä lisäsi: «Šuovatta on ihmistä varoin, eikä ihmini šuovattua varoin. ₂₈Niin jotta Ihmisen Poika on šuovatanki Isäntä.»