Kakši tovistajua
1Šiitä miula annettih mittapuu, mi oli kuin keppi, ta miula šanottih:
«Mäne ta mittua Jumalan pyhäkoti ta alttari ta luve ne, ketä šielä on moliutumašša. 2Jumalankojin ulkopiha jätä kuitenki mittuamatta, šentäh kun še on annettu vierahilla kanšoilla. Ne tallotah pyhyä linnua nelläkymmentäkakši kuukautta.
3Mie työnnän kakši omua tovistajua. Värččivuattiet piälläh hyö šanellah Miun šanua tuhat kakšišatua kuušikymmentä päivyä.»
4Nämä tovistajat ollah kakši voipuuta ta kakši lamppuo, mit šeisotah muan Hospotin ieššä. 5Kun ken tahtonou ruatua heilä pahua, niin hiän šuušta lähtöy tuli, mi nielöy hiän viholliset. Näin kuolou jokahini, ken tahtou ruatua heilä pahua. 6Heilä on valta šalvata taivaš, niin jotta mualla ei vihmu niinä päivinä, konša hyö šanellah Jumalan šanua. Šamoin heilä on valta muuttua vejet verekši ta työntyä mualla kaikenmoista vahinkuo, konša vain tahottaneh.
7Konša nämä kakši tovistajua lopetetah oma ruato, noušou pohjattomašta kaivošta svieri. Še rupieu šotimah heitä vaštah, voittau hiät ta tappau hiät. 8Heijän ruumehet še jättäy šuuren linnan pihalla. Jumalan viessintuojien pakinoissa šitä linnua kučutah Sodomiksi ta Jegiptiksi. Šielä heijän Hospoti oli ristihnuaklittu. 9Kolme ta puoli päivyä käy ihmisie eri kanšoista, heimoista, kielistä ta maista kaččelomašša heijän ruumehie, eikä niitä anneta hauvata. 10Muan eläjät iluol'l'ah heijän kuolomašta. Hyö pietäh piiruja ta työnnetäh toini toisillah lahjoja, šentäh kun nuo kakši Jumalan viessintuojua pahoin vaivattih muan eläjie.
11No noijen kolmen ta puolen päivän piäštä tuli viessintuojih elämän henki, min Jumala oli työntän, ta hyö nouštih jaloillah. Šuuri varuu valtasi kaikki ne, ket nähtih še. 12Hyö kuultih, jotta taivahašta karjuttih lujalla iänellä: «Nouškua tänne!» Šiitä viessintuojat nouštih pilven kantamina taivahah, ta heijän viholliset nähtih še. 13Šiinä šamašša tuli ankara muanjärissyš. Kymmeneš oša linnašta šortu, ta järissykšeššä kuoli šeiččementuhatta ihmistä. Muut vareuvuttih ta taivuttih kunnivoittamah taivahan Jumalua.
14Toini kor'a mäni. Ka kolmaš tulou rutto.
Šeiččemeš torvenšoitto
15Šeiččemeš anheli puhalti torveh. Taivahašša kajahti monien iänien karjeh:
– Koko muailma tuli nyt miän Hospotin
ta Hänen Hristossan valtakunnakši.
Hiän halliččou aina ta ilmasen ijän.
16Šiitä ne kakšikymmentänellä vanhinta, mit issuttih Jumalan ieššä omilla valtaistumilla, heittäyvyttih očin muah, kumarrettih Jumalalla 17ta šanottih näin:
– Myö kiitämmä Šilma,
Hospoti Jumala, Kaikenvaltani,
Šilma, kumpani olet, kumpani olit ta kumpani tulet!
Šie panit liikkehellä oman šuuren voimaš
ta otit vallan omih käsih.
18Kanšat ollah vihan vallašša,
ka nyt on Šiun vihan aika.
Tuli aika suutie kuollehet,
aika antua palkka Šiun käškyläisillä, Jumalan viessintuojilla,
ta kaikilla pyhillä,
kaikilla, ket varatah Šiun nimie,
pienillä ta šuurilla.
On aika hävittyä ne,
ket hävitetäh muata.
19Taivahašša avattih Jumalan pyhäkoti, niin jotta näkyvih tuli Šopimukšen lipaš, kumpani oli jumalankojissa. Tulta iski, ukkoni jyräsi, mua järähteli ta oli šuuri ruahmyršky.
