Jiävintä Iivanalla 4
Taivahallisen valtaistumen ieššä
1Šiitä mie kačoin ta nävin, jotta taivahan ovi oli auki. Iäni, min jo aikasempah kuulin ta mi oli niin kuin ois torveh puhallettu, šano miula: «Nouše tänne! Mie näytän šiula, mitä tämän jälkeh tulou.»
2Šiinä šamašša Henki valtasi miut. Nävin, jotta taivahašša oli valtaissuin ta šillä valtaistumella oli Istuja. 3Še Istuja loisti niin kuin kallehet kivet jaspis ta sardis. Valtaistumen ympärillä oli väriltäh smaragdin tapani ukonkuari. 4Tämän valtaistumen ympärillä oli vielä kakšikymmentänellä valtaissuinta. Niillä istumašša mie nävin kakšikymmentänellä vanhinta, kumpasilla oli piällä valkiet vuattiet ta piäššä kultaset venčat. 5Piävaltaistumešta lenti tuleniskuja ta kuulu ukkosen jyryö. Šen ieššä palo šeiččemen lamppuo, Jumalan šeiččemen henkie, 6ta šen ieššä oli niin kuin lasini, hrustallin tavoin kimaltelija meri.
Valtaistumen ieššä ta ympärillä oli nellä olijua, kumpaset ieštä ta takuata oltih täytenäh välähtelijie šilmie. 7Yksi niistä muissutti leijonua, toini nuorta härkyä, kolmannella oli näkö kuin ihmisellä, ta nelläš oli lentävän kotkan moini. 8Kaikilla näillä nellällä olijalla oli kuuši šiipie, kumpaset šiämeštä päin oltih täytenäh välähtelijie šilmie. Ne nellä olijua ei levähellä, yötä päivyä ne šanotah:
– Pyhä, pyhä, pyhä
on Hospoti Jumala, Kaikenvaltani!
Hiän oli, Hiän on ta Hiän tulou.
9Nuo nellä olijua ylennetäh, kunnivoitetah ta kiitetäh Häntä, ken istuu valtaistumella ta eläy aina ta ilmasen ijän. 10Konša hyö näin ruatah, šilloin kakšikymmentänellä vanhinta heittäyvytäh muah Hänen valtaistumen eteh ta kumarretah Hänellä, ken eläy aina ta ilmasen ijän. Hyö pannah omat venčat valtaistumen eteh näijen šanojen kera:
11– Hospoti, Šie olet šen arvoni,
jotta Šilma ylennetäh ta kunnivoitetah
ta Šiula annetah valta,
šentäh kun Šie olet luatin kaiken.
Kaikki, mi on olomašša,
on Šiun tahošta luajittu.
(c) Piiplijankiännöšinstituutti, Helsinki 2011
