Kirjani riimalaisilla 1

₁Tämän kirjuttaja on Puavila, Iisussan Hristossan käškyläini. Mie tervehin kaikkie Riimašša eläjie pyhie, kumpasie Jumala tykkyäy ta kumpaset Hiän on kuččun omikseh. Jumala kučču miut apostoliksi ta valičči šanelomah Hyvyä Viestie. ₂Šen Viessin Hiän omien viessintuojien šuulla jo ieltäpäin lupasi Pyhissä Kirjutukšissa. ₃Še on šanoma Hänen Pojašta. Ihmisenä Hiän šynty Tuavitan šuvušša. ₄Pyhä Henki nošti Hänet kuollehista, ta Häneštä tuli Jumalan Poika, kumpasella on valta. Hiän on Iisussa Hristossa, miän Hospoti. ₅Häneltä myö šaima armon ta apostolin työn, jotta Hänen nimen kunnivokši myö šaisima ihmisie kaikista kanšoista uškomah Häneh ta tottelomah Häntä. ₆Näitä Iisussan Hristossan kuččumie työ niise oletta. ₇Jumalan, miän Tuaton, ta Hospotin Iisussan Hristossan armo ta rauha olkah tiän kera.

₈Enšin kiitän Iisussan Hristossan kautti Jumaluani teistä kaikista, šentäh kun koko muailma pakajau tiän ušošta. ₉Jumala tovistau, jotta mie moliutuos's'a aina mainičen teitä. Mie aina pakajan teistä Jumalalla, kumpasella täyveštä šytämeštäni sluušin, kun šanelen Hyvyä Viestie Hänen Pojašta. ₁₀Molin aina, jotta viimein piäsisin tiän luo, kun Jumala šitä tahtonou. ₁₁Hyvin himottais nähä teitä, jotta voisin antua teilä minnih henkellisen lahjan ta näin lujentua teitä. ₁₂Näin työ ta mie šaisima voimua miän yhtehiseštä ušošta. ₁₃Tahon, jotta työ tietäsijä, vellet, mitein moničči miula on ollun meininki tulla tiän luo. Vain täh šuate on aina tullun konša mitäki vaššušta. Tahtosin, jotta tiän luona niise mie šaisin ihmisie uškomah Hristossah, niin kuin olen šuanun muijenki kanšojen kešeššä. ₁₄Olen velašša niin kreikkalaisilla kuin varvaroilla, niin viisahilla kuin mielettömillä. ₁₅Šentäh tahtosin piäššä šanelomah Hyvyä Viestie teilä, Riimašša eläjillä, niise.

₁₆Mie en häpie Hristossan Hyvyä Viestie, šentäh kun še on Jumalan voima. Še tuou pelaššukšen kaikilla, ket šiih ušotah, enšiksi jevreilöillä, šiitä kreikkalaisilla niise. ₁₇Hyväššä Viessissä šanotah, jotta Jumalalla kelpuau še ken uškou, ta vain še ken uškou. Onhan Pyhissä Kirjutukšissa šanottu: «Jumalalla kelpuau še, ken uškou, ta šemmoni ihmini eläy ilmasen ijän».

₁₈Jumalan viha jiäviytyy taivahašta kaikkien jumalattomien ta pahanruatajien piällä, kumpaset omilla pahoilla ruatoloilla tupehutetah tositiijon Jumalašta. ₁₉Hyö kuitenki tiijetäh Jumalašta še, mitä Häneštä voit tietyä. Jumala Iče ilmotti šen heilä. ₂₀Jumalan ilmasenikuni voima ta Hänen jumalallini luonto ollah näkymättömie. Muailman luatimisešta šuate ihmiset on kuitenki voitu ne nähä Hänen ruatoloissa, šentäh hyö ei voija millänä iččieh puolistua. ₂₁Vaikka hyö piäštihki tuntomah Jumala, hyö ei kunnivoitettu Häntä Jumalana eikä kiitetty Häntä. Hyö on ruvettu ajattelomah tyhjänpäiväsie ta heijän mielettömän šytämen on täyttän pimie.

₂₂Hyö šanotah, jotta ollah viisahat, vain heistä on tullun mielettömie. ₂₃Heijän ois pitän kumartua kuolomattomalla Jumalalla, a šen ieštä hyö ruvettih kumartelomah katovaisen ihmisen, lintujen, nelläjalkasien ta ryömijien kuvilla. ₂₄Tämän tähen Jumala jätti hiät pakanojen himojen valtah, niin jotta hyö toini toisen kera ollešša ruatah šemmoista, millä hävätäh oma runko. ₂₅Hyö ei tahottu uškuo, mimmoni Jumala toveštah on, vain ušottih valeheh. Hyö kumarrettih ta sluušittih šillä, min Jumala on luatin, ei Iče Luatijalla – olkah Hiän kiitetty ilmasen ijän, amin. ₂₆Šentäh Jumala jätti hiät häpiellisien himojen valtah. Naiset vajehettih luonnollini miehen kera yhtymini luonnonvaštaseh. ₂₇Šamoin miehetki hylättih luonnollini naisih yhtymini ta heissä virisi himo toini toiseh. Hyö ruvettih ruatamah keškenäh huikeukšie ta tienatah ičelläh oman hairahukšen mukani palkka.

₂₈Kun ihmiset ei tahottu tuntie Jumalua, niin Jumala jätti hiät kelvottomien ajatukšien valtah ruatamah šitä, mitä ei šais. ₂₉Hyö ollah täytenäh kaikenmoista viäryttä ta pahutta, hyö eletäh huorin, ollah skuupat ta ilkiet. Hyö kajehitah, tapetah, riijelläh, valehellah ta ollah pahantahtosie. ₃₀Hyö paissah toisista pahua ta kielitäh, vihatah Jumalua, kiušatah toisieh ta kehutah iččieh, ollah ylpiet, pahankekšijät, ei totella omie vanhempie ₃₁ta ollah mielettömät. Heih ei voi uškuo, hyö ollah kovašytämisie, ketänä ei tykätä ta ollah armottomie. ₃₂Hyö tiijetäh, jotta Jumala suutiu oikein: ken näin ruatau, še tienuau ičelläh kuoloman. Ka kumminki hyö iče ruatah näin ta vieläi kiitetäh niitä, ket ruatah šamoin.