Jumala ei ole hylännyn Israelie
1Ka niin mie kyšyn: Oisko Jumala hylännyn oman rahvahan, Israelin? Ei šuinki! Miehän niise olen israelilaini, Aprahamin jälkiläini, Veniaminin heimuo. 2Ei Jumala ole hylännyn omua rahvašta, kumpasen Hiän ieltäpäin valičči. Tiijättähän työ, mitä Pyhät Kirjutukšet šanotah Il'l'ašta, kumpani valitti Jumalalla Israelista näin: 3«Hospoti, hyö tapettih Šiun viessintuojat ta rikottih Šiun alttarit. Mie yksin jäin henkih, ta miut hyö niise tahotah tappua.» 4Mitäpä Jumala vaštasi hänellä? Hiän vaštasi näin: «Mie jätin Ičelläni šeiččementuhatta mieštä, kumpaset ei polvissuttu Vaal-jumalan ieššä». 5Šamoin on nykysenäki aikana jiänyn muutomie, kenet Jumala omašša armoššah valičči. 6Ka kun kerran Hänen valičenta tapahtuu armošta, šilloin še ei ripu ihmisen ruatoloista. Kun še rippuis ruatoloista, niin kenkänä ei tarviččis armuo. Ka kun valičenta rippuis ruatoloista, šilloin še ei tapahtuis armošta. No kun še tapahtuu armošta, niin šilloin meiltä ei kyšytä ruatoja. 7Mitä tämä merkiččöy? Israeli ei ole šuanun šitä, mitä še tavotteli; vain Jumalan valitut šuatih še. Ka muijen šilmät šokeni, 8niin kuin Pyhissä Kirjutukšissa šanotah:
– Jumala anto heilä unikkahan mielen,
šilmät, mit ei nähä, ta korvat, kumpaset ei kuulla.
Näin on vielä tänäpiänäki.
9Ta Tuavitta šanou:
– Tulkah heijän pruasniekkastola heilä anšakši ta ritakši,
anna hyö kompaššutah šiih ta šuahah, mitä on tienattu.
10Hämärtykkäh hiän šilmät, jotta hyö ei nähtäis,
ta koukistukkah hiän šelät ijäkšeh.
Toisenvierosien kanšojen pelaštumini
11Šentäh kyšynki: ei kai jevreit šentäh kompaššuttu, jotta jiätäis muah venymäh? Ei šuinki! Ka heijän lankiemini avasi pelaššukšen muilla kanšoilla, ta niin jevreit on ruvettu kajehtimah niitä muita. 12Jevreijen lankiemini koitu muailmalla hyväkši ta heijän Jumalašta kiäntymini toi toisenvierosilla hyvyä. Ka mitein äijyä enämmän hyvyä tulou šiitä, kun hyö täyvellä joukolla kiännytäh Jumalan puoleh!
13Teilä, kumpaset kiäntyjä toisenvierosista rahvahista Jumalan uškoh, šanon, jotta mie pien šuurešša arvošša omua ruatuo tiän apostolina. 14Näin kuottelen, mikäli voinen, noštua omissa heimolaisissani kajehušta teih, ta niin pelaštua hoti muutomie heistä. 15Kun Jumala hylkäsi jevreit, še avasi muailmalla tien šopuh Hänen kera. Miteinpä šiitä käypi, konša Hiän ottau jevreit jälelläh luokšeh? Šilloin kuollehet piäššäh eloh! 16Kun enšimmäini leipä pyhitetäh Jumalalla, niin koko taikina on pyhä. Ta kun puun juuri on pyhä, niin okšat niise ollah pyhät.
17Satušša kašvajašta voipuušta katattih okšie, ta šiut, kumpani olet meččävoipuušta, kašveutettih oikeijen okšien joukkoh. Niijen kera šie šuat puun juurešta voimua ta mahlua. 18Elä kuitenki pöyhisteliyvy oikeijen okšien kešeššä ta pahekši niitä! Ta vaikka pöyhisteliytyisitki, niin muissa, jotta et šie kanna juurta, kun juuri kantau šilma. 19Šanot onnakko, jotta nuo okšat katattih, jotta šiut voitais kašveuttua niijen tilah. 20Še on totta. Ne katattih heijän epäušon tähen, ka šie pisyt, kuni ušot. Elä pöyhisteliyvy, vain varaja! 21Kun Jumala ei šiäštän luonnollisie okšie, niin smietitkö, jotta Hiän šiut šiäštäy? 22Jumala on lempie, ka ankara niise. Lankennehilla Hiän on ankara, šiula lempie, kuni piet kiini Hänen hyvyöštä. Muitein šiut niise katatah pois. 23No puun omatki okšat kašveutetah uuvveštah runkoh, kun hyö kiännyttäneh uškoh. Jumala kačo voit liittyä hiät jälelläh puuh. 24Onhan Hiän šiutki, kumpani luontojah kuuluit meččävoipuuh, kašveuttan vaštah luontuo satuvoipuuh. Šitäki paremmin Hiän voit nämä satuvoipuun okšat liittyä jälelläh niijen omah runkoh.
Israelin pelaštumini
25Vellet, jotta työ että ois oman viisahuon varašša, tahon avata teilä tämän peittoas's'an: Israelin rahvahan šytämen kovuš keštäy šini, kuni Jumalan luo ei tule toisista kanšoista täyši luku ihmisie. 26Kun heijän luku tulou täyteh, niin šiitä koko Israeli pelaštuu. Pyhissä Kirjutukšissa šanotah täštä:
– Siijonista tulou Pelaštaja,
Hiän pyyhkiy pois Juakon jälkiläisistä jumalattomuon.
27Mie luajin hiän kera tämmösen šopimukšen:
Mie otan pois heijän riähät.
28Israelin rahvaš vaššuštau Hyvyä Viestie, šentäh hyö ollah Jumalan vihollisie – tämä on koitun muijen rahvahien hyväkši. Hyö kuitenki ollah Jumalan valittu rahvaš, ta šentäh Jumala tykkyäy heitä – näin on heijän kantatuattojen tähen. 29Jumala ei ota jälelläh omie lahjoja eikä pura omua kuččuo. 30Työ että ennein totellun Jumalua, ka Israelin rahvahan tottelomattomuon vuokši Jumala armahti teitä. 31Šamoin hyö ollah nyt tottelomattomie, jotta hiät niise Jumala armahtais, šentäh kun työ šaita armahukšen. 32Niätšen Jumala pani kaikki ihmiset tottelomattomuon rautoih, jotta vois kaikkie armahtua.
33Mitein loppumattomat ollah Jumalan pohasvuot,
mitein šuuri Hänen viisahuš ta tieto!
Emmä voi šelittyä Hänen piätökšie.
Emmä voi tiijuštua Hänen teitä.
34Ken tietäy Jumalan mielen,
ken voit olla Hänen neuvojana?
35Ken on antan Hänellä šemmoista,
mi Hänen pitäis makšua jälelläh?
36Häneštä, Hänen kautti ta Häneh on kaikki. Hänellä kuuluu kunnivo ilmasen ijän. Amin!
