29 LUKU.
Jobin loppupuhe: Hän muistelee entisiä onnellisia aikoja, jolloin hän nautti kaikkien kunnioitusta sorrettujen auttajana ja murheellisten lohduttajana.
1Job jatkoi lausuen mietelmiään ja sanoi:
2"Oi, jospa olisin,
niinkuin olin ammoin kuluneina kuukausina,
niinkuin niinä päivinä, joina Jumala minua varjeli,
3jolloin hänen lamppunsa loisti pääni päällä
ja minä hänen valossansa vaelsin pimeyden halki!
4Jospa olisin niinkuin kukoistukseni päivinä,
jolloin Jumalan ystävyys oli majani yllä,
5jolloin Kaikkivaltias oli vielä minun kanssani
ja poikani minua ympäröivät,
6jolloin askeleeni kylpivät kermassa
ja kallio minun vierelläni vuoti öljyvirtoja!
7Kun menin kaupunkiin porttiaukealle,
kun asetin istuimeni torille,
8niin nuorukaiset väistyivät nähdessään minut,
vanhukset nousivat ja jäivät seisomaan,
9päämiehet lakkasivat puhumasta
ja panivat kätensä suulleen. 10Ruhtinasten ääni vaikeni,
ja heidän kielensä tarttui suulakeen.
11Sillä kenen korva minusta kuuli,
hän ylisti minua onnelliseksi,
kenen silmä minut näki, hän minusta todisti;
12minä näet pelastin kurjan, joka apua huusi,
ja orvon, jolla ei auttajaa ollut.
13Menehtyväisen siunaus tuli minun osakseni,
ja lesken sydämen minä saatoin riemuitsemaan.
14Vanhurskaudella minä vaatetin itseni,
ja se verhosi minut;
oikeus oli minulla viittana ja päähineenä.
15Minä olin sokean silmä ja ontuvan jalka.
16Minä olin köyhien isä,
ja tuntemattoman asiaa minä tarkoin tutkin.
17Minä särjin väärintekijän leukaluut
ja tempasin saaliin hänen hampaistansa.
18Silloin ajattelin: 'Pesääni minä saan kuolla,
ja minä lisään päiväni paljoiksi kuin hiekka.
19Onhan juureni vedelle avoinna,
ja kaste yöpyy minun oksillani.
20Kunniani uudistuu alati,
ja jouseni nuortuu minun kädessäni.'
21He kuuntelivat minua ja odottivat,
olivat vaiti ja vartoivat neuvoani.
22Puhuttuani eivät he enää sanaa sanoneet,
vihmana vuoti puheeni heihin.
23He odottivat minua niinkuin sadetta
ja avasivat suunsa niinkuin kevätkuurolle.
24Minä hymyilin heille, kun he olivat toivottomat,
ja minun kasvojeni loistaessa eivät he synkiksi jääneet.
25Jos suvaitsin tulla heidän luokseen,
niin minä istuin ylinnä,
istuin kuin kuningas sotajoukkonsa keskellä,
niinkuin se, joka murheelliset lohduttaa."