1 LUKU. 1

₁Kuinka istuukaan yksinänsä

tuo väkirikas kaupunki!

Kuinka onkaan lesken kaltaiseksi tullut se,

joka oli suuri kansakuntien joukossa!

Ruhtinatar maakuntien joukossa

on tullut työveron alaiseksi.

₂Se katkerasti itkee yössä,

ja sillä on kyyneleet poskillansa.

Ei ole sillä lohduttajaa

kaikkien sen rakastajain seassa.

Uskottomia ovat sille olleet kaikki sen ystävät,

ovat sille vihamiehiksi tulleet.

₃Juuda on siirtynyt maastansa

kurjuutta ja työn kovuutta pakoon.

Se istuu pakanakansain seassa

eikä lepoa löydä.

Kaikki sen vainoojat saavuttivat sen,

kun se oli ahdistuksien keskellä.

₄Siionin tiet surevat,

sillä juhlilletulijoita ei ole.

Kaikki sen portit ovat autioina,

sen papit huokailevat,

sen neitsyet ovat murheissaan,

ja sillä itsellään on katkera mieli.

₅Sen viholliset ovat voitolle päässeet,

sen vihamiehet menestyvät.

Sillä Herra on saattanut sen murheelliseksi

sen rikkomusten paljouden tähden.

Sen pienet lapset ovat menneet vankeuteen

vihollisen vieminä.

₆Mennyt on tytär Siionilta

kaikki hänen kauneutensa.

Hänen ruhtinaansa ovat kuin peurat,

jotka eivät laidunta löydä;

he kulkivat voimattomina

vainoojan edessä.

₇Jerusalem muistelee

kurjuutensa päivinä ja kodittomuudessaan

kaikkea kallisarvoista, mitä sillä oli

muinaisista päivistä asti.

Kun sen kansa sortui vihollisen käsiin

eikä sillä ollut auttajaa,

katsoivat viholliset sitä

ja nauroivat sen turmiota.

₈Jerusalem on raskaasti syntiä tehnyt,

sentähden se on saastaksi tullut.

Kaikki, jotka sitä kunnioittivat, halveksivat sitä nyt,

kun ovat nähneet sen alastomuuden.

Itsekin se huokaa

ja kääntyy poispäin.

₉Sen tahrat ovat sen liepeissä.

Se ei ajatellut, mikä sille tuleva oli,

ja niin se sortui hämmästyttävästi.

Ei ole sillä lohduttajaa.

Katso, Herra, minun kurjuuttani,

sillä vihamies ylvästelee.

₁₀Vihollinen levitti kätensä

kaikkia sen kalleuksia kohti.

Niin, sen täytyi nähdä,

kuinka pakanat tunkeutuivat sen pyhäkköön,

ne, jotka sinä olit kieltänyt

tulemasta sinun seurakuntaasi.

₁₁Kaikki sen kansa huokaa etsiessänsä leipää:

he antavat, mitä heillä kallista on, ruuasta,

saadakseen nälkänsä tyydytetyksi.

Katso, Herra, ja näe,

kuinka halveksittu minä olen.

₁₂Eikö tämä koske teihin, kaikki ohikulkijat?

Katsokaa ja nähkää:

onko kipua, minun kipuni vertaista,

joka on minun kannettavakseni pantu,

jolla Herra on murehduttanut minut

vihansa hehkun päivänä?

₁₃Hän lähetti tulen korkeudesta minun luihini

ja kuritti niitä.

Hän viritti verkon minun jalkaini

varalle,

hän pani minut peräytymään,

hän teki minut autioksi,

ainiaan sairaaksi.

₁₄Hänen kätensä sitoi minun rikosteni ikeen:

ne kiedottiin yhteen,

tulivat minun niskalleni;

hän saattoi horjumaan minun voimani.

Herra antoi minut niiden käsiin,

joita minä en voi vastustaa.

₁₅Herra hylkäsi kaikki minun urhoni,

joita minun keskuudessani oli;

hän kutsui kokoon juhlan minua vastaan

murskatakseen minun nuorukaiseni.

Herra polki viinikuurnan

neitsyelle, tytär Juudalle.

₁₆Näitä minä itken,

minun silmäni, silmäni vuotaa vettä;

sillä kaukana on minusta lohduttaja,

joka virvoittaisi minun sieluani.

Hävitetyt ovat minun lapseni,

sillä vihamies on väkevä.

₁₇Siion levittää käsiänsä:

ei ole hänellä lohduttajaa.

Herra on nostattanut Jaakobia vastaan

sen viholliset joka taholta;

Jerusalem on tullut saastaksi

heidän keskellänsä.

₁₈Vanhurskas on hän, Herra;

sillä hänen käskyänsä vastaan

minä olen niskoitellut.

Kuulkaa, te kansat kaikki,

ja katsokaa minun kipuani:

minun neitsyeni ja nuorukaiseni

ovat vankeuteen menneet.

₁₉Minä kutsuin rakastajiani:

ne pettivät minut.

Minun pappini ja vanhimpani

ovat kuolleet kaupungissa,

kun he etsivät ruokaa

tyydyttääkseen nälkäänsä.

₂₀Katso, Herra, kuinka ahdistettu minä olen,

minun sisukseni kuohuvat,

sydämeni vääntyy rinnassani,

sillä minä olen ollut ylen uppiniskainen.

Ulkona on miekka minulta riistänyt lapset,

sisällä rutto.

₂₁He ovat kuulleet, kuinka minä huokailen.

Ei ole minulla lohduttajaa.

Kaikki minun vihamieheni

ovat kuulleet minun onnettomuuteni;

he iloitsevat, kun sinä olet tämän tehnyt:

sinä olet antanut tulla sen päivän,

jonka olit ilmoittanut.

Mutta käyköön heidän samoin kuin minun.

₂₂Tulkoon kaikki heidän pahuutensa

sinun kasvojesi eteen,

ja pane heille kannettavaksi se,

minkä olet minulle pannut

kaikkien minun rikoksieni tähden.

Sillä monet ovat minun huokaukseni,

ja minun sydämeni on sairas.