5. Mooseksen kirja 32

₁– Kuuntele, taivas, mitä minä puhun,

kuulkoon maa minun sanani.

₂Sateena virratkoon minun opetukseni,

kastepisaroina vierikööt sanani,

niin kuin vihma nuorelle nurmelle,

niin kuin kuurosade ruohikolle.

₃Minä julistan Herran nimeä.

Ylistäkää Jumalamme kunniaa!

₄Hän on turvamme, kalliomme, teoissaan täydellinen.

Kaikki hänen tiensä ovat oikeat.

Hän on uskollinen Jumala, ei hän vääryyttä tee.

Hän on vanhurskas, tuomioissaan oikea.

₅Kelvottomasti rikkoi häntä vastaan

tämä kiero ja katala sukupolvi,

ne, jotka eivät enää ole hänen lapsiaan

vaan kansansa häpeätahra.

₆Näinkö sinä palkitset Herran,

sinä tyhmä ja ymmärtämätön kansa?

Eikö hän ole sinun isäsi ja luojasi?

Hän sinut teki ja rakensi.

₇Muistelkaa muinaisia aikoja,

ajatelkaa menneiden sukupolvien päiviä.

Kysykää isiltänne, niin he kertovat teille,

kysykää vanhuksiltanne, niin saatte kuulla.

₈Kun Korkein jakoi kansoille maat,

kun hän levitti ihmiset yli maan piirin,

hän määräsi kansojen asuinsijat

ja kullekin oman jumalan.

₉Herran osuus on hänen kansansa Israel,

ja Jaakob hänen perintömaansa.

₁₀Hän löysi sen autiosta maasta,

karulta seudulta, joka huusi tyhjyyttään.

Hän otti sen hoiviinsa ja huolehti siitä,

hän varjeli sitä kuin silmäteräänsä.

₁₁Niin kuin kotka suojelee pesäänsä

ja liitelee poikastensa yllä,

niin kuin se kantaa niitä siivillään,

niin Herrakin kuljetti kansaansa.

₁₂Herra yksin johdatti omiaan,

ei hänellä ollut muuta jumalaa rinnallaan.

₁₃Hän nosti heidät vuorten valtiaiksi,

ja he saivat syödä pellon antimia,

kerätä hunajaa kallionkoloista

ja oliivisatoa kivikkoisilta mailta.

₁₄He saivat maitoa ja voita karjastaan,

söivät pukkien rasvaa, oinaita, Basanin pässejä

ja puhdasta ydinvehnää,

he joivat rypälemehua, kuohuvaa viiniä.

₁₅Niin Jesurun lihoi ja alkoi oikutella,

niin Israelista tuli lihava, mahtava ja äksy.

Se hylkäsi Jumalan, joka oli sen luonut,

alkoi halveksia turvakalliotaan.

₁₆Israel sai hänet kiivastumaan vierailla jumalillaan,

vihastutti hänet iljettävillä menoillaan.

₁₇Se uhrasi pahoille hengille,

epäjumalille, joista ei ennen tiennyt,

uusille, äsken löytämilleen jumalille,

joita isät eivät tunteneet.

₁₈Te unohditte kallion, joka antoi teille elämän,

ette muistaneet Jumalaa, joka oli teidät synnyttänyt.

₁₉Kun Herra näki Israelin teot,

hän vihastui poikiinsa ja tyttäriinsä

ja hylkäsi heidät.

₂₀Hän sanoi:

»Minä käännän kasvoni heistä pois

ja katson, miten heidän lopulta käy.

He ovat kapinoiva sukupolvi,

lapsia, joihin ei voi luottaa.

₂₁He ovat ärsyttäneet minua väärillä jumalillaan,

vihastuttaneet minut joutavilla patsaillaan.

Siksi minä panen heidän kiusakseen

kansan, joka ei kansalta näytä,

typerysten heimolla minä vihastutan heidät.

₂₂Minun vihani on syttynyt,

sen liekki yltää syvyyksiin saakka.

Se kärventää maan ja sen sadon,

kalvaa vuorten perustukset.

₂₃Minä kasaan heille

onnettomuuksia onnettomuuksien päälle,

kulutan heihin kaikki nuoleni.

₂₄He nääntyvät nälkään, he menehtyvät ruttoon,

kulkutauti korjaa heidät.

Minä lähetän heidän kimppuunsa

raatelevia petoja ja myrkkykäärmeitä.

₂₅Ulkona heidän lapsensa tappaa miekka

ja kodeissa kauhu.

Kuolema vie niin nuorukaisen kuin neidon,

niin sylilapsen kuin vanhuksen.

₂₆»Minä voisin hävittää heidät,

pyyhkiä pois heidän muistonsakin ihmisten mielistä,

₂₇mutta minä en halua kuulla vihollisteni pilkkasanoja,

en salli, että he ymmärtävät kaiken väärin

ja sanovat: ’Tämä hävitys on meidän kättemme työtä,

ei suinkaan Herran.’

₂₈Israel on ymmärtämätön kansa,

se ei ota opikseen neuvoista.

₂₉Jos se olisi viisas, se ymmärtäisi tämän,

tajuaisi, miten sen lopulta käy.»

₃₀Kuinka voisi yksi ainoa vihollinen ajaa takaa tuhatta,

kuinka voisi kaksi miestä karkottaa kymmenentuhatta,

ellei Herra, Israelin kallio, olisi myynyt kansaansa,

ellei hän olisi antanut sitä vihollisten käsiin?

₃₁Vihollistemmekin luulisi ymmärtävän,

ettei heidän kallionsa ole niin kuin meidän.

₃₂Sodomasta ovat peräisin vihollistemme viiniköynnökset,

Gomorran rinnemailla ne ovat kasvaneet.

Heidän rypäleensä ovat myrkkyrypäleitä,

heidän rypäleterttunsa karvaita maultaan.

₃₃Liskojen myrkkyä on heidän viininsä,

sarvikyiden julmaa myrkkyä.

₃₄Tämä kaikki on minulla mielessäni,

sinetillä suljettuna aitoissani

₃₅koston ja rangaistuksen päivään saakka,

siihen päivään, jona he sortuvat.

Heidän perikatonsa on lähellä,

se, mikä heitä odottaa, tulee pian.

₃₆Herra puolustaa kansaansa,

hän säälii palvelijoitaan,

kun hän näkee, ettei heillä enää ole voimaa,

että he ovat uupuneita, niin suuret kuin pienet.

₃₇Vastustajilleen hän sanoo:

»Missä ovat nyt teidän jumalanne,

missä se kallio, johon turvasitte?

₃₈Nouskoot nyt teitä auttamaan

ne jumalat, joille te syötitte teurasuhrienne rasvan

ja juotitte juomauhrienne viinin!

Seiskööt ne teidän suojananne.

₃₉Näettehän nyt: minä olen ainoa,

ei ole muuta jumalaa minun rinnallani.

Minä lähetän kuoleman, minä annan elämän,

minä lyön ja minä parannan,

minun vallassani on kaikki.

₄₀Minä kohotan käteni taivasta kohti

ja vannon: Niin totta kuin elän ikuisesti,

₄₁minä teroitan salamoivan miekkani,

käyn toteuttamaan tuomiota,

minä kostan vihollisilleni,

rankaisen vihamiehiäni.

₄₂Minun nuoleni juopuvat

kaatuneiden ja vankien verestä,

minun miekkani ahmii

vihollisruhtinaiden päitä.»

₄₃Ylistäkää Herran kansaa, te vieraat kansat!

Herra kostaa palvelijoittensa kuoleman,

hän rankaisee vihollisiaan,

hän puhdistaa synnin kirouksesta kansan ja maan.