Jeremia 6

₁– Benjaminilaiset, paetkaa Jerusalemista!

Puhaltakaa torveen Tekoassa,

sytyttäkää merkkituli Bet-Keremissä!

Pohjoisesta nousee onnettomuus ja suuri hävitys.

₂Tytär Siionin minä tuhoan,

suloisen ja hemmotellun kaupungin.

₃Sen luokse tulevat vieraat paimenet laumoineen,

pystyttävät telttansa sen ympärille,

jokainen ahmii oman osansa laitumesta.

₄»Julistakaa Siionille pyhä sota», he huutavat.

»Käykäämme sen kimppuun keskellä päivää!»

»Mutta päivä laskee jo, illan varjot pitenevät.»

₅»Hyökätkäämme sitten yöllä,

hajottakaamme sen linnat!»

₆Näin sanoo Herra Sebaot:

– Kaatakaa puita, rakentakaa hyökkäysvalli

vasten Jerusalemin muuria.

Tätä kaupunkia on rangaistava,

koska se on täynnä vääryyttä.

₇Niin kuin lähteestä pulppuaa raikasta vettä,

niin tästä kaupungista tulvii

aina uutta ja uutta pahuutta.

Väkivallan ja sorron äänet sieltä kantautuvat,

sairaita ja haavoille lyötyjä näen edessäni alinomaa.

₈Ota kuritus opiksesi, Jerusalem!

Muuten käännän sinulle selkäni,

teen sinut autiomaaksi,

jossa kukaan ei enää asu.

₉Näin sanoo Herra Sebaot:

– Viimeisetkin, jotka ovat jäljellä Israelissa,

korjataan pois,

niin kuin viinin jälkikorjuussa

viimeisetkin rypäleet.

Käy käsiksi työhösi, Jeremia,

niin kuin viininkorjaaja tarkistaa köynnökset

vielä kerran.

₁₀»Kenelle minä puhuisin,

kuka ottaisi varoitukseni varteen?

Kaikki he ovat kyllä kansaasi,

mutta korvansa he ovat sulkeneet,

eivät he kuule ääntäsi.

Herran sanaa he pitävät pilkkanaan,

eivät siitä välitä.

₁₁Minä olen täynnä Herran kiivautta,

en pysty sitä enää hillitsemään.»

– Vuodata se kadulla kulkevien lasten päälle,

kohdatkoon se kaikkia nuorukaisia!

Miehet ja naiset otetaan vangiksi,

kaikki vanhat ja vapisevatkin.

₁₂Talot ja pellot joutuvat vieraille,

vihollinen vie miehiltä vaimot.

Minä ojennan käteni

tämän maan asukkaita vastaan, sanoo Herra.

₁₃He kaikki, pienimmästä suurimpaan,

hankkivat väärää voittoa.

Niin profeetat kuin papitkin pettävät kansaa.

₁₄Huolettomasti he parantelevat

minun kansani vammoja.

He sanovat: »Nyt on rauha, kaikki hyvin!»

vaikka rauhaa ei ole.

₁₅Heille käy onnettomasti,

koska he ovat tehneet kauhistuttavia tekoja

mutta eivät suostu edes häpeämään –

häpeän tunne heiltä puuttuu tyystin.

He kaatuvat kaatuneitten joukkoon,

heistä tulee loppu, kun minä rankaisen heitä,

sanoo Herra.

₁₆Näin sanoo Herra:

– Pysähtykää ja katsokaa, minne olette menossa,

ottakaa oppia menneistä ajoista!

Valitkaa oikea tie ja kulkekaa sitä,

niin löydätte rauhan.

Näin sanoin,

mutta te vastasitte: »Emme kulje!»

₁₇Minä asetin teidän turvaksenne myös vartiomiehiä

ja sanoin teille:

Kuunnelkaa torven ääntä!

Mutta te vastasitte: »Emme kuuntele!»

₂₂Näin sanoo Herra:

– Katso, pohjoisesta maasta tulee kansa,

suuret joukot nousevat kaukaa maailman äärestä.

₂₃Heillä on käsissään jouset ja sotakirveet,

he ovat julmia, he ovat armottomia.

Heidän huutonsa on kuin meren pauhu,

he ratsastavat hevosilla

valmiina hyökkäämään sinua vastaan, tytär Siion.

₂₄»Kun kuulimme tuon viestin,

kätemme herposivat.

Ahdistus valtasi meidät

niin kuin tuskan polte synnyttäjän.

₂₅Älkää menkö pelloille,

älkää lähtekö kulkemaan pitkin teitä!

Vihollisen miekka kylvää kauhua ympärillemme!»

₂₆– Pukeudu suruvaatteeseen, kansani,

kieriskele tuhkassa!

Sure ja valita katkerasti,

niin kuin ainoaa poikaa surraan.

»Miten äkkiä kävikään vihollinen kimppuumme

ja tuhosi kaiken!»

₂₇– Minä, Herra, panin sinut tutkimaan kansaani

niin kuin jaloa metallia tutkitaan.

Sinun piti koetella sitä, ottaa selville,

miten minun kansani elää.

₂₈Kaikki ovat paatuneita niskureita,

he kuljeksivat panettelemassa toisiaan,

totisesti, kelvottomia he ovat,

pelkkää kuparia ja rautaa.

₂₉Palkeet puhaltavat,

mutta tulesta valuu vain lyijyä.

Turhaa on ollut koko sulatus,

kuona ei erkane.

₃₀Hylkyhopeaksi heitä sanotaan.

Minä, Herra, olen heidät hylännyt.