Job 17

₁Henkeäni ahdistaa,

päiväni pimenevät,

hauta odottaa.

₂Joka puolelta kuulen pilkkaa,

pahat puheet vievät silmistäni unen.

₃Aseta sinä itse pantti, takaa minut!

Kuka muuten minut takaisi, kättä päälle lyöden?

₄Sinä olet varjellut pilkkaajiani liialta älyltä –

et anna heille aihetta voitonjuhliin.

₅Ystäville kyllä löytyy kestitystä,

omien lasten silmät sumentaa nälkä.

₆Minusta on tullut kaikkien pilkkalaulu,

ihmiset sylkevät minua silmille.

₇Minun silmäni ovat surusta hämärtyneet,

minun ruumiini on kuihtunut,

se on pelkkä varjo.

₈Kunnon ihmiset kauhistelevat kaikkea tätä:

»Jumalaton saa vilpittömät järkyttymään.»

₉Ja silti, vanhurskas pitää suuntansa vakaana,

se, jolla on puhtaat kädet, saa lisää voimaa.

₁₀Vaikka tulisitte minun luokseni kaikki,

teidän joukostanne en löydä yhtäkään viisasta miestä.

₁₁Päiväni haipuvat pois,

tyhjiin valuvat kaikki minun aikeeni,

kaikki sydämeni toiveet.

₁₂Te väitätte yötä päiväksi,

sanotte, että valo on lähellä,

vaikka on aivan pimeää.

₁₃Minullako toivoa? Kotini on tuonela,

pimeyteen minä sijaan vuoteeni.

₁₄Hautaani minä tervehdin: »Sinä olet isäni!»

Madoille sanon: »Äitini, sisareni!»

₁₅Miten siis voisin vielä toivoa?

Missä minua odottaisi onni?

₁₆Se vaipuu minun kanssani tuonelaan.

Yhdessä katoamme maan tomuun.