Job 39

₁Tiedätkö sinä, milloin vuorikauris vasoo,

hoivaatko sinä synnyttävää peuraa?

₂Tiedätkö sinä niiden oikean hetken,

lasketko sinä, milloin kuukausien määrä täyttyy?

₃Ne kyyristyvät maahan, synnyttävät poikasensa,

ja kohta niiden tuskat ovat ohi.

₄Vasat kasvavat ja varttuvat,

lähtevät omille teilleen eivätkä palaa.

₅Kuka lähetti villiaasin vapaana juoksemaan,

kuka sen pelasti juhdan ikeeltä?

₆Minä annoin sille asuttavaksi aron,

olinpaikaksi suolaisen aavikon.

₇Se halveksii kaupungin hälinää,

ei se tottele ajajan huutoja.

₈Vuorille se tähyää, siellä ovat sen laitumet!

Sieltä se etsii kaikkea vihreää.

₉Suostuuko villihärkä sinua palvelemaan

tai yöpymään sinun syöttöruuhesi ääressä?

₁₀Ohjaatko sinä sitä köydellä pellon vaolle,

äestääkö se laakson peltoja sinun talutusnuorassasi?

₁₁Sen voimat ovat suuret, mutta voitko luottaa siihen,

voitko panna sen tekemään työt puolestasi?

₁₂Uskotko, että sen avulla saat satosi talteen,

sekö tuo viljasi puimatantereelle?

₁₃Rajusti lyö strutsi siivillään,

mutta eivät ne ole niin kuin haukan tai haikaran siivet:

₁₄maahan se laskee munansa

ja antaa niiden hautua hiekan lämmössä.

₁₅Se ei ajattele, että ne voivat murskautua askelen alla,

että jokin eläin voi ne tallata.

₁₆Se on poikasilleen tyly,

aivan kuin ne eivät sen omia olisikaan,

se ei tunnu välittävän,

vaikka kaikki sen vaiva olisi ollut turhaa.

₁₇Jumala epäsi siltä viisauden,

ei suonut sille ymmärrystä.

₁₈Mutta kun se kiitää kaula ojossa,

se saattaa häpeään niin ratsun kuin ratsastajan.

₁₉Sinäkö annoit hevoselle sen voiman,

sinäkö annoit sille hulmuavan harjan?

₂₀Sinäkö opetit sen hyppimään kuin heinäsirkka?

Mahtavasti, pelottavasti se korskuu,

₂₁innoissaan se kuopii maata tasangolla,

uljaana se ryntää taisteluun.

₂₂Se pitää pelkoa pilkkanaan, se ei säiky

eikä se pakene miekan tieltä.

₂₃Sen yläpuolella rämisee nuoliviini,

välkkyy keihäs ja sotakirves.

₂₄Kiihtymyksestä vavahdellen se ahmii taivalta,

mikään ei sitä pidättele, kun sotatorvi soi.

₂₅Kun torvi soi, se hirnuu: »Hahaa!»

Jo kaukaa se vainuaa sodan tuoksinan,

päälliköiden huudot ja taistelun jylyn.

₂₆Sinunko viisautesi nostaa taivaalle haukan,

kun se levittää siipensä etelätuuleen?

₂₇Sinunko käskystäsi kotka nousee korkeuksiin

ja rakentaa pesänsä tavoittamattomiin?

₂₈Kalliolla se asustaa, viettää yönsä siellä,

kielekkeellä, jonne ei pääsyä ole.

₂₉Sieltä se tähystää syötävää,

kaukaa sen silmät tavoittavat saaliin.

₃₀Kiihkeästi sen poikaset ahmivat verta!

Missä on ruumiita, sinne se rientää.