Orjat ja isännät
1Orjan asemassa olevien on kunnioitettava isäntiään kaikin tavoin, jottei Jumalan nimeä ja meidän opetustamme pilkattaisi. 2Uskoville isännille ei pidä osoittaa vähäisempää kunnioitusta siksi, että he ovat uskonveljiä. Päinvastoin heitä on palveltava tavallistakin nöyremmin. Hehän ovat uskovia, rakkaita veljiä, jotka tekevät paljon hyvää.
Väärä ja oikea rikkaus
Opeta ja painota kaikkea tätä. 3Se, joka opettaa jotain muuta eikä omaksu Herramme Jeesuksen Kristuksen tervettä ja oikeaa oppia, 4on ylimielinen ja tietämätön. Hän tahtoo kiihkeästi väitellä ja kiistellä muiden kanssa. Tästä seuraa vain kateutta, riitaa, pahoja puheita, epäluuloja 5ja erimielisyyksiä ymmärryksensä pilanneiden ihmisten välillä. He ovat vieraantuneet totuudesta ja pitävät hurskautta pelkkänä tulonlähteenä. 6Suuren rikkauden lähde se onkin, kun tyydymme siihen, mitä meillä on. 7Emme me näet tuoneet maailmaan mitään emmekä voi ottaa täältä mitään mukaamme. 8Saamme olla tyytyväisiä, kun meillä on ruokaa ja suojaa.
9Ne, jotka tahtovat rikastua, joutuvat monenlaisiin kiusauksiin. He jäävät koukkuun järjettömiin ja vahingollisiin houkutuksiin, jotka kiskovat ihmisiä onnettomuuteen ja tuhoon. 10Kaiken pahan alku ja juuri on näet rahanhimo. Rahaa haaliessaan jotkut ovat eksyneet uskosta ja tuottaneet itselleen paljon tuskaa.
Uskon kilpailu
11Vältä sinä, Jumalan oma, kaikkea tätä! Tavoittele oikeudenmukaisuutta, hurskautta, uskoa, rakkautta, kestävyyttä ja lempeyttä. 12Kilpaile hyvä uskon kilpailu ja tartu siten ikuiseen elämään. Siihen sinut kutsuttiin, ja tämän uskosi tunnustit monien todistajien kuullen. 13Saman hyvän tunnustuksen antoi Kristus Jeesus, kun hän todisti Pontius Pilatuksen aikana. Kristus ja Jumala, kaiken elämän lähde, ovat todistajiani, kun kehotan sinua: 14hoida velvollisuuksiasi tahrattomasti ja moitteettomasti, kunnes Herramme Jeesus Kristus ilmestyy. 15Se tapahtuu sillä hetkellä, jonka määrää ylistettävä ja ainoa hallitsija, kuninkaiden Kuningas ja herrojen Herra. 16Hän yksin on kuolematon. Hän asuu valossa, jonka lähelle ei voi mennä. Yksikään ihminen ei ole häntä nähnyt eikä voikaan nähdä. Hänen ovat kunnia ja ikuinen valta. Aamen.
Oikea rikkaus
17Varoita ylpeilemisestä niitä, jotka ovat rikkaita tässä maailmassa. Neuvo heitä, etteivät pane toivoaan epävarmaan rikkauteen vaan Jumalaan, joka antaa iloksemme runsaasti kaikkea. 18Kehota heitä tekemään hyvää, keräämään rikkaudekseen hyviä tekoja ja jakamaan omaisuuttaan anteliaasti muille. 19Näin he kokoavat itselleen aarteen, hyvän perustuksen tulevan varalle, ja pääsevät kiinni todelliseen elämään.
Loppukehotukset
20Rakas Timoteus, pidä tallessa se, mikä on uskottu sinun haltuusi! Käännä selkäsi maallisille höpinöille ja tietona esitetyille väärille vastaväitteille. 21Jotkut ovat alkaneet esittää sellaisia ja etääntyneet uskosta.
Jumalan hyvyyttä teille!