Ajattelen sukuani, perhettäni ja itseäni. Näen vahvuutta, mutta myös hämmentävän paljon haurautta ja heikkoutta. Sen havaitseminen ahdistaa minua. Lohdulliselta tuntuu tällöin kohdata Thomas Mertonin ajatus hänen kirjassaan Ajatuksia yksinäisyydessä: ”Köyhyyden ja heikkouden arvo on siinä, että ne ovat maaperä, johon Jumala kylvää kaipauksen siemenen.” Minkä heikkouden, minkä vahvuuden kanssa minä jatkan päivääni? Auta minua näkemään sen myönteinen merkitys elämässäni.