Miten Jeesus ja hänen oppilaansa erosivat muista juutalaisista ryhmistä? Mitä oli oikea vaellus Jumalan kasvojen edessä? Mikä on uskonelämän ydin, sydän ja käyttövoima?

Jeesuksen vastauksen peruslauseeksi voi pelkistää ne sanat, jotka Luukas kertoo hänen sanoneen niin sanotun kenttäsaarnansa lopuksi: ”Olkaa myötätuntoisia, niin kuin Isännekin on” (Luuk. 6:36). Jeesukselle ominainen tapa opettaa Jumalasta ja Jumalan valtakunnasta oli vertausten kertominen. Niissä toistuu uudestaan ja uudestaan viesti armahtavaisuudesta ja myötätunnon osoittamisesta. Jumala on armollinen ja myötätuntoinen: Isä juoksee perheen omaisuuden tuhlannutta poikaa vastaan (Luuk. 15:11–32), kummallista käytöstä perheen päältä ja vanhemmalta henkilöltä. Kuningas antaa anteeksi palvelijansa valtavan velan (arvo nykyrahassa noin 200 000 henkilötyövuotta, Matt. 18:23–25). Paimen jättää koko muun lauman ja lähtee etsimään yhtä eksynyttä (Luuk. 15:4–7). Yhden tunnin työtä tehneet saavat saman palkan kuin koko päivän ahertaneet (Matt. 20:1–16).

Jeesuksen vastustajien uskonelämän peruskoodi oli toinen: ”Herra sanoi Moosekselle: ’Sano Israelin kansalle: Olkaa pyhät, sillä minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä’” (3. Moos. 19:1). Jeesus ja hänen vastustajansa olivat eri mieltä siitä, mikä on Israelin Jumalan ensimmäinen ominaisuus, pyhyys vai armahtavaisuus. Käytännön elämässä nämä eivät olleet pelkkiä käsitteitä, vaan niistä syntyi kokonaisia toimintatapoja ja ajatusmalleja, jotka hallitsivat kaikkea elämää. Jeesuksen ja vastustajien kartta, jonka mukaan suunnistettiin kohti Jumalan tahtoa, oli erilainen. Toisissa opasteissa luki yhä uudestaan ”Kohti pyhyyttä”, toisissa ”Kohti armahtavaisuutta”.