Suomen Pipliaseura

15.03.2022

Sana

Jeesus varoittaa tekopyhyydestä

1Sitten Jeesus puhui väkijoukolle ja oppilailleen: 2»Oppineet ja fariseukset ovat ryhtyneet opettamaan Mooseksen arvovallalla. 3Noudattakaa siis kaikkea, mitä he teille opettavat. Älkää kuitenkaan ottako mallia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista. 4He kasaavat toisten harteille raskaita ja hankalia kantamuksia, mutta eivät itse tahdo koskea niihin sormellakaan. 5He tekevät vain sellaista, minkä avulla voivat esiintyä ihmisille. He käyttävät leveitä raamatunlausekoteloita ja panevat viittaansa isot tupsut. 6Juhla-aterioilla he viihtyvät parhailla paikoilla ja synagogassa eturivissä. 7He nauttivat siitä, että heitä tervehditään torilla ja kutsutaan herraksi.

8Teitä ei kuitenkaan pidä herroitella. Teillä on vain yksi opettaja, ja te olette kaikki veljiä ja sisaria. 9Älkääkä kutsuko ketään isäksi maan päällä, sillä teillä on vain yksi isä, taivaallinen Isä. 10Teitä ei myöskään saa sanoa oppaiksi, koska teidän oma oppaanne on ainoa oikea opas, Kristus. 11Suurin teistä on se, joka palvelee muita. 12Se, joka korottaa itsensä, nöyryytetään, mutta se, joka itse nöyrtyy, korotetaan.

Matt. - Matteus 23:1-12UT2020Avaa lukunäkymä
Suomen Pipliaseurav.4.16.16
Seuraa meitä