Suomen Pipliaseura

16.9.2021 vesperin tekstit

UT lukukappale

Paavali Ateenassa

16Odotellessaan Ateenassa muiden tuloa Paavali ärsyyntyi epäjumalien kuvista, joita näkyi joka puolella kaupunkia. 17Niinpä hän ryhtyi synagogassa puheisiin juutalaisten ja muiden Jumalaa kunnioittavien kanssa ja jututti torilla koko päivän kaikkia, jotka vain sattui tapaamaan. 18Hän väitteli myös epikurolaisten ja stoalaisten filosofien kanssa, ja jotkut heistä sanoivat: »Mitä tuo tiedonjyviä nokkiva varis oikein raakkuu?» »Näyttäisi saarnaavan joistain vieraista jumalista», toiset sanoivat, sillä Paavali julisti ilosanomaa Jeesuksesta ja ylösnousemuksesta. 19Hänet vietiin Areiopagi-neuvoston eteen, ja häneltä kysyttiin: »Voisitko selittää, mikä tämä sinun opettamasi uusi oppi on? 20Siinä taitaa olla piirteitä, joita emme ymmärrä. Haluaisimme siis tietää, mistä mahtaa olla kyse.» 21Ateenalaiset ja siellä asuvat ulkomaalaisetkin olivat näet aina kiinnostuneita uusista puheenaiheista.

Paavali puhuu Areiopagi-neuvostolle

22Paavali astui Areiopagi-neuvoston eteen ja alkoi puhua:

»Ateenalaiset! Kaikesta näkee, että te palvotte jumalia tunnollisesti. 23Kun kiertelin katselemassa palvontapaikkojanne, löysin sellaisenkin alttarin, jossa luki: ’Tuntemattomalle jumalalle’. Minä kerron teille juuri siitä, mitä te tuntemattanne palvotte.

24Jumala on tehnyt maailman ja kaiken, mitä siinä on. Hän on taivaan ja maan Herra eikä asu ihmisten rakentamissa temppeleissä. 25Häntä ei palvota ihmiskäsin; ei hän tarvitse keneltäkään mitään. Hän itse antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muunkin. 26Yhdestä ihmisestä hän loi koko ihmiskunnan asumaan kaikkialla maailmassa. Hän sääti vuodenajat ja asuinalueiden rajat, 27jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja saattaisivat hapuillessaan löytää hänet. Hän ei näet ole kaukana kenestäkään.

28Hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Sanovathan jotkut teidän runoilijannekin:

’Me näet olemme hänen sukuaan.’

29Koska siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla jumaluuden olevan kuin kultainen, hopeinen tai kivinen esine, taidokkaasti muotoiltu mielikuvituksen tuote.

30Jumala on pitkään katsonut läpi sormien tätä tietämättömyyttä, mutta nyt hän kehottaa kaikkia ihmisiä kaikkialla muuttamaan elämänsä suunnan. 31Hän on näet määrännyt päivän, jolloin hän tuomitsee maailman oikeudenmukaisesti. Tuomarina on Jumalan asettama mies, jonka hän herätti kuolleiden joukosta antaakseen kaikille syyn uskoa.»

32Kuolleiden ylösnousemuksesta kuullessaan jotkut irvailivat Paavalille ja toiset sanoivat: »Ehkä jatketaan tästä aiheesta toisella kertaa.» 33Niinpä Paavali lähti heidän luotaan. 34Jotkut kuitenkin liittyivät hänen seuraansa ja alkoivat uskoa. Heihin kuuluivat Dionysios, joka oli Areiopagi-neuvoston jäsen, Damaris-niminen nainen ja muutamat muut.

Ap. t. - Apostolien teot 17:16-34UT2020Avaa lukunäkymä
Suomen Pipliaseurav.4.24.4
Seuraa meitä