Suomen Pipliaseura

3.9.2022 laudes

UT lukukappale

Filippos Samariassa

4Ne, jotka olivat hajaantuneet, kulkivat paikasta toiseen julistamassa ilosanomaa. 5Filippos meni erääseen Samarian kaupunkiin ja julisti sen asukkaille sanomaa Kristuksesta. 6Kun väkijoukko kuunteli Filipposta ja näki hänen tekemänsä ihmeet, kaikki innostuivat hänen puheistaan. 7Monista lähti demoneja, jotka huusivat kovalla äänellä. Monet halvaantuneet ja rammat paranivat. 8Koko kaupunki riemuitsi.

9Kaupungissa oli kuitenkin jo ennestään Simon-niminen mies, joka harjoitti noituutta. Hän hämmästytti samarialaisia tempuillaan ja väitti olevansa jotain suurta. 10Ihmiset pienimmästä suurimpaan olivat hänestä innoissaan ja sanoivat: »Hän on Jumalan voima, itse Suuruus!» 11Simonia pidettiin arvossa, koska hän oli jo pitkään hämmästyttänyt muita noituudella. 12Sitten ihmiset alkoivat uskoa Filipposta, joka julisti ilosanomaa Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimen voimasta. Kastettaviksi tuli sekä miehiä että naisia. 13Simonkin alkoi uskoa, ja hänet kastettiin. Hän pysytteli Filippoksen seurassa ja hämmästyi nähdessään suuria ihmeitä ja voimatekoja.

Pietari ja Johannes Samariassa

14Apostolit kuulivat Jerusalemissa, että Jumalan sana oli otettu vastaan Samariassa. Silloin he lähettivät samarialaisten luokse Pietarin ja Johanneksen. 15Perille tultuaan nämä rukoilivat, että samarialaiset saisivat Pyhän Hengen. 16Henki ei näet ollut vielä laskeutunut yhdenkään samarialaisen päälle; heidät oli vain kastettu Herran Jeesuksen nimissä. 17Sitten Pietari ja Johannes panivat kätensä samarialaisten päälle, ja nämä saivat Pyhän Hengen.

18Simon näki, että Hengen saivat ne, joiden päälle apostolit panivat kätensä. Silloin hän tarjosi apostoleille rahaa 19ja sanoi: »Antakaa minullekin tuo kyky lahjoittaa Pyhä Henki sille, jonka päälle panen käteni.» 20Pietari kuitenkin sanoi hänelle: »Kuolema sinulle rahoinesi, kun luulet voivasi ostaa omaksesi Jumalan lahjan! 21Sinulla ei ole tässä asiassa osaa eikä arpaa, koska et ole vilpitön Jumalan edessä. 22Käännä tälle pahuudelle selkäsi ja rukoile, että Herra antaa ajatuksesi anteeksi. 23Näen, että olet täynnä kitkerää myrkkyä ja että sinut on sidottu vääryyden köysin.» 24Silloin Simon sanoi: »Rukoilkaa te Herraa minun puolestani, ettei minulle sattuisi mitään sellaista kuin sanoitte.»

25Kun apostolit olivat todistaneet ja puhuneet Herran sanaa, he palasivat Jerusalemiin. Matkalla he julistivat ilosanomaa monissa Samarian kylissä.

Ap. t. - Apostolien teot 8:4-25UT2020Avaa lukunäkymä
Suomen Pipliaseurav.4.16.16
Seuraa meitä