Thomas Merton kirjoittaa oivaltavasti siitä, miten vasta silloin, kun näemme itsemme yhteisön jäseninä, alamme ymmärtää, että myös tappioilla ja epäonnistumisilla voi olla myönteinen arvo. Tappiot eivät ole omiamme. Samoin ei menestyskään ole omaamme. ”Minä valmistan tietä toisten ihmisten saavutuksille, eivätkä tappiot ole omiani.” (Thomas Merton, Ajatuksia yksinäisyydessä.)

Miten Mertonin ajatus keskustelee tämänpäiväisen Paavalin tekstin kanssa?