Enšimmäini kirjani korinfilaisilla 8

₁Otan nyt pakinakši lihan, mi on uhrattu valehjumalilla. Myö kaikin tiijämmä uhrilihašta toven. Ka tieto luatiu ihmisen ylpiekši, a tykkyämini panou ruatamah toisien hyväkši. ₂Kun ken smiettinöy, jotta jo tietäy mitänih, hänellä vielä ei ole oikieta tietuo. ₃Tärkiämpi on tykätä Jumalua. Jumala tuntou šen, ken Häntä tykkyäy.

₄Valehjumalilla uhratun lihan šyömiseštä myö tiijämmä, jotta muailmašša ei ole mitänä valehjumalie. Ei ole mitänä toista Jumalua, on vain Yksi ainut. ₅Onhan taivahašša ta muan piällä niin šanottuja jumalie, on monieki jumalie ta isäntie, ka

₇Vain kaikki ei tiijetä tätä. Eryähät on niin totuttu valehjumalih, jotta hyö vielä nytki lihua šyyvveššä ajatellah, jotta še on valehjumalilla uhrattuo. Ta niin heijän omahenki rupieu heitä viärittämäh. ₈Tietyšti ruoka ei lähennä meitä Jumalah. Kun šyömmä, emmä voita mitänä, kun emmä šyö, emmä mänetä mitänä. ₉Varokkua kuitenki, jotta tämä tiän valta šyyvvä kaikkie ei šuattais heikompie kompaštumah. ₁₀Kun šiun heikko-uškoni velleš nähnöy šiut, kumpasella on tieto, jotta olet šyömäššä valehjumalan kojissa, niin eikö tämä muanita häntäki šyömäh uhrilihua, vaikka hänen omahenki šen kieltäy. ₁₁Näin šiun tieto vetäy tuhoh šiun heikko-uškosen vellen, kumpasen tähen Hristossa kuoli. ₁₂Kun työ tällä keinoin luajitta riähkyä vellijä vaštah ta šatatatta hiän horjuvua omuahenkie, niin työ luajitta riähkyä Hristossua vaštah.

₁₃Niin jotta kun ruoka muanittanou miun vellen ruatamah omuahenkie vaštah, niin mie enämpi ijäššäh en šyö lihua, jotta en muanittais vellieni.