Toini kirjani korinfilaisilla 11

₁Avoi, kun työ voisija vähäsen šietyä miun mielettömyttä! Ka kyllähän työ šiijättäki. ₂Mie varteičen teitä kuin tuatto omua tytärtä, niin kuin Jumala varteiččou omieh. Mie niätšen lupasin tiät yhellä ainuolla Miehellä, Hristossalla, ta tahon tuuvva tiät Hänen eteh kuin puhtahan neiččyön. ₃Varajan, jotta niin kuin kiärmis šai viisahuolla pettyä Ievan, niin tiänki mieli voit rikkautuo, ta työ että enämpi ole täyvellisešti Hristossan omie. ₄Työ niät hyvin šiijättä, kun ken tullou tiän luo ta šanellou toisešta Iisussašta kuin myö šanelima. Ta šiijättä šenki, kun šuanetta toisen henken kuin min jo šaita, tahi toisen hyvän viessin kuin min jo ottija vaštah. ₅Ka mie kuitenki en ole mieleštäni yhtänä pahempi kuin nuo muka šuuret apostolit. ₆Onnakko mie en ole muasteri pakajamah, ka mie tiijän äijän. Šen myö olemma tuonun teilä ilmi kaikin tavoin kaikissa as's'oissa.

₇Lankesinko mie šuureh riähkäh, kun auttuakšeni teitä noušomah alennin iččeni, konša šanelin teilä Jumalan Hyvyä Viestie ilmain palkkua? ₈Toisilla uškojakunnilla oli rahakuluja miušta, šentäh kun otin heiltä palkan, jotta voisin teitä auttua. Konša olin tiän luona ta käršin puutetta, en ni šilloin ollun kenenkänä vaivana. ₉Kaiken, mitä tarvičin, miula annettih vellet, kumpaset tultih Makedonijašta. Olen starainun, jotta en miteinkänä ois tiän nisoilla, ta iellähki staraičen. ₁₀Niin kuin on totta še, jotta Hristossa eläy miušša, niin yhtä totta on šeki, jotta Ahaijašša kenkänä ei voi eštyä milma kehuutumašta tällä. ₁₁Mintäh? Šentähkö, kun muka en tykkyä teitä? Jumala tietäy, jotta tykkyän. Ta niin kuin en ole ottan teiltä palkkua, niin en ota iellähki. ₁₂Šilloin nuo toiset ei voija rehenteliytyö ta šanuo, jotta hyö ruatah omua ruatuo niin kuin myö. ₁₃Tuommoset ollah valehapostolija, hyö vain luatiuvutah Hristossan apostoliloiksi. ₁₄Eikäi kumma, niät kun iče šaatana niise luatiutuu valon anheliksi. ₁₅Niin jotta ei ole mitänä kummallista šiinä, jotta hänen käškyläiset luatiuvutah Jumalan käškyläisiksi. Hyö šuahah omien ruatojen mukani loppu.

₁₆Vielä kerran šanon: elkyä pitäkkyä milma mielettömänä. A vaikka oisinki mieletöin, niin antakkua miun olla šemmosena, jotta mieki voisin hoti vähäsen kehuo iččieni. ₁₇Mitä nyt iččieni kehuon pakajan, en pakaja Hospotin mielen mukah. Pakajan juštih niin kuin mieletöin. ₁₈Kun kerran niin monet täššä muailmašša kehutah iččieh, niin anna mieki kehun. ₁₉Työhän mielellänä šiijättä mielettömie, kun iče oletta niin järkövät. ₂₀Työ še šiijättä, konša teistä luajitah orjie, konša teiltä viijäh viimesetki, tallotah jaloissa. Työ šiijättä ylpiemielisie ta niitä, ket lyyvväh teitä näkyö vaššen. ₂₁Omakši häpiekši šanon, jotta tämmöistä myö emmä šuattan. Ka kun ken ruohtinou kehuo iččieh – pakajan nyt niin kuin mieletöin – niin ruohin mieki.

₂₂Hyö ollah jevreit? Mie niise. Hyö ollah israelilaiset? Mie niise. Hyö ollah Aprahamin jälkiläiset? Niin mieki. ₂₃Hyö ollah Hristossan käškyläiset? Mie vielä enämmän – pakajan juštih kuin mieletöin. Mie olen ruatan enämmän kuin hyö, tyrmäššä olen ollun tuakiempah, milma on äijän piekšetty, moničči olen kaččon kuolomalla šilmih. ₂₄Viisi kertua šain jevreilöiltä «yhtä vailla nelläkymmentä» ruošaniskuo. ₂₅Kolmičči milma lyötih keppilöillä, kerran kivitettih. Kolmičči olin uppuojašša laivašša, yön ta päivän olin mereššä ualtojen heittelömänä. ₂₆Moničči olin matoilla. Oisin voinun upota jokiloih, oisin voinun joutuo rosvojen käsih. Piti varata oman muan eläjie ta vierašmualaisie, piti varata linnašša ta tyhjäššä muašša. Olin vähällä upota mereh, varasin valehvellien kera ollešša. ₂₇Äijän olen ruatan ta nähnyn vaivua, moničči olen joutun valvomah, olen käršin nälkyä ta januo, moničči olen pyhittän, ollun vilušša ta alačči. ₂₈Kaiken tämän lisäkši milma joka päivä painau huoli kaikista uškojakunnista. ₂₉Kun ken ollou heikko, niin mie niise olen heikko. Kun ken lankennou riähkäh, še polttau miun šytäntä.

₃₀Kun ollou pakko kehuo iččieni, niin kehun omua heikkoutta. ₃₁Hospotin Iisussan Hristossan Jumala ta Tuatto – olkah Hiän ijän kaiken kiitetty – tietäy, jotta en valehtele. ₃₂Konša mie olin Damaskissa, čuari Aretin alani piälikkö pani varteiččijat linnan ovilla, jotta šais miut kiini. Ka miut lašettih vakašša linnanšeinän ikkunašta muah, ta niin piäsin pakoh hänen käsistä.