Mitä Jumala näytti Puavilalla?
1Nyt mie jätän kehumiset, šentäh kun šiirryn šemmosih as's'oih, kumpasie Hospoti miula näytti ta ilmotti. 2Tiijän eryähän Hristossan oman, kumpani nellätoista vuotta takaperin temmattih kolmanteh taivahah. Oliko hiän šilloin runkoššah, vain oliko lähten runkoštah, šitä en tiijä. Šen tietäy Jumala. 3-4No täštä mieheštä tiijän, jotta hänet temmattih ruajuh ta hiän kuuli šanoja, kumpasie ihmini ei šuata šanuo, eikä hänellä ole šiih valtua. Oliko še mieš runkoššah, vain oliko lähten runkoštah, šitä en tiijä. Šen tietäy Jumala. 5Täštä mieheštä mie olen ylpie, ka en ičeštäni, još vain omašta heikkouvešta.
6Vaikka tahtosinki kehuutuo, niin en ois mieletöin, šentäh kun mie pakajan totta. Šitä en kuitenki rupie ruatamah, jotta kenkänä ei pitäis milma parempana, kuin mitä hiän miušša näköy tahi mitä miušta kuulou. 7Jumala näytti miula kummua. Jotta mie tämän takie en ylpeilis, Hiän pani miun lihah pistävän piikin, šaatanan anhelin piekšämäh milma. 8Kolmičči mie molin Hospotie, jotta piäsisin šiitä eris. 9Ka Hospoti vaštasi miula: «Šiula riittäy Miun armo. Miun väki näkyy parahiten heikošša ihmiseššä.» Šentäh mie parempi olen ylpie omašta heikkouvešta, jotta miuh ašettuis Hristossan voima. 10Šentäh mie olen iloni, kun olen heikko, kun milma šatatetah šanalla, kun miula on vaikie, kun milma ajellah ta ahissetah Hristossan tähen. Juuri heikkona olen väkövä.
Puavila Korinfin apostolina
11Olen nyt mieletöin, kun kehun iččieni, ka työ pakottija miut šiih. Tiän še ois pitän pityä miun puolta. Vaikka mie en ole mikänä, kuitenki en ole yhtänä pahempi noita muka šuurie apostolija. 12Mie vaipumatta luajin tiän kešeššä merkkiruatoja, kummie ta šuurie ruatoja, kumpaset tovissetah, jotta mie olen oikie apostoli. 13Mitäpä työ oletta jiänyn vailla muih uškojakuntih verraten? Šitäkö, jotta mie en ole ollun teilä vaivana? Prostikkua miula tämä viäryš!
14Olen nyt valmis tulomah tiän luo jo kolmannen kerran, ta en nytkänä taho olla teilä vaivana. En taho tiän varoja, tahon vain teitä iččienä. Eihän lapšien pie kerätä vanhemmilla hyvysie, kun vanhempien lapšilla. 15Mie pien mielelläni omie varoja, jotta pelaštua tiät, annan vaikka iččeni. Tykkyättäkö työ milma vähemmän šentäh, kun mie tykkyän teitä näin šuurešti? 16No työ myönnättä, jotta vaivana mie en ole teilä ollun. A lienenkö valehellun teitä, ounaš kun olen? 17Mänetiijä hyövyin teistä niijen vellien kautti, ketä olen työntän tiän luo? 18Mie käsin Tiitan lähtie tiän luokši ta työnsin tuon toisen vellen hänen kera. Onko Tiitta hyötyn teistä? Emmäkö myö ole hänen kera šamašša henkeššä ta emmäkö matkua šamua tietä?
19Onnakko työ nyt mietittä, jotta myö puolistauvumma tiän ieššä? Emmä puolistauvu, myö pakajamma Jumalan ieššä Hristossan käškyläisinä. Armahat vellet, kaikki tämä on tarkotettu tiän parahakši. 20Mie kun varajan, jotta šinne tultuo en löyvä teitä šemmosina kuin toivosin. Šilloin työ niise šuatta nähä milma toisenmoisena kuin toivosija. Kun vain en näkis šielä riitoja, kajehušta, vihua, oman hyvän tavotteluo, pahoja pakinoja toisista, kielenkanteluo, šuurenteliutumista ta kurittomutta. 21Kun ei vain miun Jumalani panis milma matalakši tiän takie, konša tuaš tulen šinne! Kun vain miun ei tarviččis itkie monien šemmosien takie, ket riähkäyvyttih eikä ole kieltäyvytty huoruinnašta ta jumalattomašta ta šiivottomašta elämäštä, mitä on eletty!
