Apostolien kirja 7

₁Ylipappi kyšy: «Onko as's'a niin kuin nämä miehet šanotah?»

₂Stefani vaštasi: «Vellet, rahvahan tuatot, kuunnelkua milma. Šuuri Jumala näyttäyty miän tuatolla Aprahamilla, konša hiän oli Mesopotamijašša eikä vielä ašettun elämäh Harranih. ₃Jumala šano hänellä: ‘Lähe omašta muaštaš ta šuvuštaš ta mäne muah, kumpasen Mie šiula näytän’. ₄Šiitä Aprahami läksi Halteijan muašta ta muuttu elämäh Harranih. A konša hänen tuatto kuoli, Jumala šiirti hänet elämäh täh muah, missä työ nyt elättä. ₅Jumala ei antan Aprahamilla täštä muašta ni jalkapohjan vertua. Kuitenki Hiän lupasi myöhemmin antua muan omakši hänellä ta hänen jälkiläisillä, vaikka Aprahamilla vielä ei ollun lapšie. ₆Jumala šano hänellä: ‘Šiun jälkipolvet jouvutah elämäh muuttoeläjinä vierahašša muašša, missä heitä pietäh orjina ta ahissetah nelläšatua vuotta. ₇Vain Mie’ – šano Jumala – ‘suutin šen rahvahan, kenen orjina hyö ollah. Šen jälkeh hyö lähetäh šieltä ta sluušitah Miula täššä paikašša.’ ₈Jumala luati Aprahamin kera šopimukšen, kumpasen merkkinä on laitaleikkauš. Aprahamilla šynty Issakka, ta hiän luati pojallah laitaleikkaukšen kahekšantena päivänä, šamoin Issakka luati laitaleikkaukšen pojallah Juakolla ta Juakko omilla pojillah, miän rahvahan kahellatoista kantatuatolla.

₉Miän kantatuatot kajehittih vellieh Joosefie ta myötih hänet Jegiptih. Ka Jumala oli Joosefin kera ₁₀ta piäšti hänet kaikista muokista. Jumala anto hänellä viisahutta, niin jotta faraoni, Jegiptin čuari, mielty häneh ta pani hänet Jegiptin muan ta koko oman talon isännäkši. ₁₁Šiitä koko Jegiptih ta Hananin muah tuli nälkä ta vaikiet ajat, eikä miän tuatot šuatu mistänä ruokua. ₁₂A Juakko kuuli, jotta Jegiptissä on vil'l'ua, ta työnsi miän kantatuatot šinne enšimmäisen kerran. ₁₃Konša hyö mäntih šinne toisen kerran, Joosefi šano omilla vellilöillä, ken hiän on; ta faraoni šai tietyä Joosefin šuvušta. ₁₄Joosefi työnsi šanan Juakko-tuatolla ta kučču luokšeh hänet ta koko heimokunnan, šeiččemenkymmentä viisi henkie. ₁₅Niin Juakko muuttu elämäh Jegiptih. Šielä hiän kuoli, šamoin kuoltih miän kantatuatotki. ₁₆Hiät vietih Sihemih ta pantih hautah, kumpasen Aprahami oli hopiella oštan sihemiläisen Emmorin pojilta.

₁₇Läheni še aika, konša Jumalalla piti täyttyä lupauš, min Hiän oli antan Aprahamilla. Israelin rahvaš oli lisäytyn Jegiptissä. ₁₈Šiitä šielä nousi valtah šemmoni čuari, kumpani ei tietän Joosefista mitänä. ₁₉Hiän ruato kaikkie ilkietä miän rahvahalla, ahisti miän tuattoja ta pakotti heitä heittämäh nännilapšet uloš, jotta ne ei jiätäis henkih. ₂₀Tuoh aikah šynty Moissei ta hiän oli Jumalalla mielehini. Kolme kuukautta häntä peitočči hoijettih koissa, ₂₁ta šiitä jätettih uloš. Ka faraonin tytär löysi hänet, otti ta kašvatti omana poikana. ₂₂Moissei opaššettih kaikkih Jegiptin viisahukših, ta hiän oli väkövä šanoissa ta hommissa.

₂₃Konša Moissei täytti nelläkymmentä vuotta, hänen šytämeššä šynty halu nähä israelilaisie, omie heimovellijä. ₂₄Nähtyö, mitein jegiptiläini kiušasi yhtä heistä, hiän hyppäsi kiušatulla apuh, makšo šen puolešta ta löi jegiptiläisen kuolijakši. ₂₅Hiän arveli, jotta heimovellet maltetah, jotta Jumala on valinnun hänet heitä pelaštamah. Vain hyö ei maltettu. ₂₆Toisena päivänä Moissei šattu tulomah, konša kakši israelilaista torasi keškenäh. Hiän yritti šovittua heitä, šano: ‘Miehet, työ oletta vellijä! Mintähpä työ lyöttä toini toista?’ ₂₇No še mieš, kumpani oli toran alottan, työnnälti Moissein tieltä ta šano: ‘Kenpä šiut on pannun miän piälikökši ta suutijakši? ₂₈Tahotko tappua miutki, niin kuin eklein tapoit jegiptiläisen?’ ₂₉Näijen šanojen tähen Moissei pakeni. Hiän mäni muuttoeläjäkši Madiaman muah. Šielä hänellä šynty kakši poikua.

₃₀Mäni nelläkymmentä vuotta. Šiitä tyhjäššä muašša lähellä Sinain vuarua Moisseilla näyttäyty Hospotin anheli. Anheli oli tulenliekkien kešeššä, mit nouštih palajašta penšahašta. ₃₁Moissei kummekši tätä jiävintyä. Kun hiän mäni lähemmäkši kaččomah, hiän kuuli Hospotin iänen: ₃₂‘Mie olen šiun tuattojen Jumala, Aprahamin Jumala, Issakan Jumala ta Juakon Jumala’. Moisseita rupesi vapisuttamah eikä hiän ruohtin kaččuo. ₃₃Šilloin Hospoti šano hänellä: ‘Heitä jalačit jalaštaš, šentäh kun paikka, missä šie šeisot, on pyhä. ₃₄Mie olen nähnyn, mitein Miun rahvašta ahissetah Jegiptissä, ta kuullun, mitein še valittau. Nyt Mie aššuin alaš heitä piäštämäh. Tule, Mie työnnän šiut Jegiptih.’

₃₅Israelilaiset oli kieltäyvytty täštä Moisseista, hyö oli šanottu: ‘Ken šiut on pannun piälikökši ta suutijakši?’ Kuitenki juuri hänet Jumala työnsi heijän piälikökši ta piäštäjäkši anhelin kautti, kumpani näyttäyty hänellä penšahašša. ₃₆Juuri hiän vei hiät pois Jegiptin muašta ta luati kummie ta merkkiruatoja Jegiptissä, Ruškiella merellä ta tyhjäššä muašša nellänkymmenen vuuvven ajan. ₃₇Tämä šama Moissei šano israelilaisilla: ‘Hospoti, tiän Jumala, noštau teilä tiän vellien joukošta oman Viessintuojan, miun moisen. Häntä kuunnelkua.’ ₃₈Tämä Moissei oli rahvahan kera, konša še oli keräytyn yhteh tyhjäššä muašša. Hiän ilmotti miän tuattoloilla šen, mitä anheli pakasi hänellä Sinain vuaralla. Hiän otti vaštah elävät šanat, jotta viestittyä ne meilä. ₃₉Ka miän tuatot ei tahottu totella häntä, vain jätettih hänet ta kiännyttih šytämeššäh jälelläh Jegiptih. ₄₀Hyö šanottih Aaronilla: ‘Luaji meilä jumalie, mit aššuttais miän ieššä. Myö emmä tiijä, mi tuli Moisseilla, kumpani toi miät pois Jegiptin muašta.’ ₄₁Ta niin hyö luajittih härkäpačaš, tuotih šillä uhrija ta piettih iluo omin käsin luajitun jumalan ieššä. ₄₂No Jumala kiänti heilä šelän ta jätti hiät kumartamah taivahan tähtilöillä, niin kuin on kirjutettu Jumalan viessintuojien kirjašša:

₄₄Miän tuattojen tuattoloilla oli tyhjäššä muašša pyhäkoti. Moissei luati šen hänellä näytetyn kuvan mukah, juštih niin, mitein käški hänellä penšahašta Pakasija. ₄₅Še pyhäkoti miän tuatot šuatih omilta tuattoloiltah. Hyö tuotih še mataššah, konša Jošuan johtamina vallotettih tämä mua rahvahilta, kumpaset Jumala ajo pois heijän tieltä. Näin oli Tuavitan päivih šuate. ₄₆Jumala mielty Tuavittah, ta niin Tuavitta moli, jotta šais rakentua elošijan Juakon šuvun Jumalalla. ₄₇A Solomoni šen kojin Hänellä rakenti. ₄₈Kuitenki Ylimmäini ei elä ihmiskäsin luajituissa taloloissa. Šiitä Jumalan viessintuoja šanou näin:

₅₁Voi teitä, työ jäykkäniskaset! Laitaleikkaukšen työ luatija, vain tiän šytän jäi kovakši ta korvat ollah ummešša. Aina oletta Pyhyä Henkie vaššuštamašša – mitein tiän tuatot, šamoin työki. ₅₂Onko yhtänä Jumalan viessintuojua, ketä tiän tuatot ei ois ajeltu? Hyö tapettih kaikki ne, ket einuššettih Oikiemielisen tulomista. Ta nyt teistä ičeštänä tuli tämän Oikiemielisen pettäjie ta tappajie. ₅₃Työ šaita anhelien tuomana Sakonan, vain että elän šen mukah.»

₅₄Tätä kuunnellešša Neuvokunnan miehet oltih haleta vihašta Stefanin piällä ta hivottih hampahieh. ₅₅A Pyhän Henken täyttämä Stefani nošti šilmät taivahah ta näki Jumalan taivahaisen valon ta Iisussan šeisomašša Jumalan oikiella kiällä. ₅₆Stefani šano: «Nyt mie niän taivahat avonaisina ta Ihmisen Pojan šeisomašša Jumalan oikiella puolella!»

₅₇Šiitä Neuvokunnan miehet karjeuvuttih lujašti, typettih korvat ta kaikin yheššä rynnättih Stefanin piällä. ₅₈Hyö vejettih hänet linnašta ta ruvettih kivittämäh häntä. A ne, ket oli tovissettu Stefanie vaštah, heitettih piälyšvuattiet Sauli-nimisen nuoren miehen jalkoih. ₅₉Konša hyö kivitettih Stefanie, hiän moli Jumalua ta šano: «Hospoti Iisussa, ota vaštah miun henki.» ₆₀Šiitä hiän heitty polvusillah ta karjahti lujalla iänellä: «Hospoti, elä pane tätä heilä riähäkši!» Tämän šanottuo hiän uinosi ijäkši. 8:1 Sauli oli šamua mieltä kuin muutki ta hyväkšy šen, jotta Stefani tapettih.