1Pakajan šiitä, jotta kuni perillini on lapšen-ijäššä, hiän ei millänä eruo orjašta, vaikka iče on kaiken omistaja. 2Hiän on kašvattajien ta talonkaččojien vallašša tuaton ašettamah aikah šuate. 3Niin še oli miänki elämäššä. Myö olima kuin alaikäset, kumpasie hallittih tämän muailman voimat. 4A konša miärätty aika tuli, Jumala työnsi tänne oman [ainuon] Pojan. Naisešta Hiän šynty ta Hiän taipu tottelomah Sakonua, 5jotta šuaha Sakonan orjina eläjät pois šen vallašta, anna meistä tulis Jumalan lapšie. 6Ta kun kerran työki oletta Jumalan lapšie, Hiän työnsi tiän šiämeh oman Poikah Henken, kumpani karjuu: «Avva! Tuatto!» 7Niin jotta šie et enämpi ole orja, vain lapši. Ta kun kerran olet lapši, niin olet ni Jumalan perillini Iisussan Hristossan kautti.
Puavilan huoli galatalaisista
8Konša työ että vielä tietän Jumalua, työ kumartija šemmosilla jumalilla, kumpaset ei olla mitänä jumalie. 9A nyt työ tiijättä Jumalan, tahi paremmin šanottuna Jumala tietäy tiät. Ka mintähpä työ tuaš kiännyttä noijen vähäväkisien ta kurjien voimien puoleh? Meinuattako uuvveštah ruveta niijen orjiksi? 10Työ piettä huolovašti miärättyjä päivie, kuukaušie, pruasniekka-aikoja ta vuosija. 11Varajan, jotta lienenkö tyhjäh ruatan tiän hyväkši.
12Pyritän teitä, vellet: tulkua šemmosiksi kuin mie olen, šentäh kun mie niise olen tullun šamanmoisekši kuin työ. Että työ ole miula mitänä pahua ruatan. 13Muissattahan, jotta mie enšimmäisen kerran šanelin teilä Hyvyä Viestie, šentäh kun kipeyvyin. 14Työ että pahekšin miun läsintyä ettäkä jättän milma, vain ottija miut vaštah kuin Jumalan anhelin, kuin Hristossan Iisussan. 15Työ olija šilloin niin iloset. Missä tiän ilo nyt on? Ruohinpa šanuo, jotta šilloin, kun šuinki šemmoni ois ollun mahollista, työ oisija kiskon šilmät piäštä ta antan miula. 16Ka mitäpä nyt! Nytkö miušta tuli tiän vihamieš, šentäh kun šanon teilä toven? 17Nuo Hyvän Viessin viäristelijät kuotellah kaikin keinoin olla teilä mieliksi, vain šiitä ei tule mitänä hyvyä. Hyö tahotah erottua tiät meistä, jotta työ alkasija šuurella innolla kannattua heitä. 18Hyväššä as's'ašša pitäis olla aina innokaš, eikä vain šilloin, konša mie olen tiän luona. 19Oi työ miun kallehet lapšet! Tuaš miun pitäy käršie šynnytyšvaivoja tiän tähen šini, kuni työ että tule Hristossan moisiksi. 20Oi kun mie nyt voisin olla tiän luona! Iänenki muuttasin teilä paissešša. A näin en tiijä, mitä tiän kera ruatasin.
Agari ta Sarra
21Työ, kumpaset tahotta elyä Sakonan mukah, šanokkua miula: kuulettako, mitä Sakona šanou? 22Onhan Pyhissä Kirjutukšissa šanottu, jotta Aprahamilla oli kakši poikua. Enšimmäisen pojan šai orjanaini Agari. Toisen pojan šai omavaltani naini Sarra. 23Orjan poika šynty niin kuin kaikki muut ihmiset, a omavaltasen poika šentäh kun Jumala oli luvannun. 24Täššä on peitetty merkityš. Agari, kumpasen lapšet šynnyttih orjiksi, juohattau Sinain vuaralla luajittuh šopimukšeh. 25Agari merkiččöy Sinain vuarua Aravijašša, ta šen vaštineh on nykyni Jerusalimi, šentäh kun Jerusalimi omine lapšineh eläy Sakonan orjana. 26A Sarra juohattau taivahalliseh Jerusalimih, kumpani on omavaltani, ta še on miän kaikkien muamo. 27Onhan Pyhissä Kirjutukšissa šanottu:
– Pie iluo, šie, kumpani et voi šuaha lašta
ta et ole konšana šynnyttän!
Pie iluo ta karjahtele, šie,
kumpani et tiijä šynnytyšvaivoja!
Niätšen miehen jättämällä naisella on äijän lapšie,
enämmän mitä šillä, kumpani on miehellä.
28Vellet, myö olemma lupaukšen lapšie, niin kuin Sarran poika, Issakka, oli. 29Kuitenki niin kuin šilloin ihmisen tahošta šyntynyt poika ajeli Henken voimašta šyntynyttä poikua, niin on nytki.
30A mitäpä Pyhät Kirjutukšet šanotah? Ne šanotah näin: «Aja pois orjanaini ta hänen poika, šentäh kun orjanaisen poika ei šua perie tuattoh hyvysie yheššä omavaltasen naisen pojan kera».
31Myö še, vellet, emmä ole Sakonan orjie, vain olemma lupaukšen voimašta šyntynehie Jumalan lapšie.
