Matvein jevanheli 21

₁Konša hyö läheššyttih Jerusalimie, hyö tultih Vifagijah, mi on Voipuuvuaralla. Iisussa työnsi ieltäpäin kakši opaššettavua ₂ta šano heilä: «Mänkyä tuoh kyläh, mi on kohakkah. Šamašša niättä šielä oslantamman kiini šivottuna ta varšan šen viereššä. Kerittäkkyä ne ta tuokua Miula. ₃Kun ken šanonou teilä mitänih, niin vaššakkua, jotta Hospoti tarviččou niitä, ka ruttoh työntäy ne jälelläh.»

₄Näin kävi, jotta tulis tovekši tämä Jumalan viessintuojan šana:

₆Opaššettavat lähettih ta ruattih niin kuin Iisussa käški. ₇Hyö tuotih osla ta varša ta pantih niijen šelkäh omie vuatteita, ta Iisussa istuutu oslalla šelkäh. ₈Ihmisie oli äijän, ta hyö leviteltih vuatteitah tiellä, toiset katattih puista okšie ta levitettih niitä tietä pitin. ₉Rahvašjoukko, kumpani aštu Iisussan ieššä ta jäleššä, karju:

₁₀Konša Iisussa tuli Jerusalimih, koko linna rupesi kuohumah. Kaikin kyšeltih: «Kenpä Tämä on?» ₁₁Ihmiset šanottih: «Hiän on Iisussa, Jumalan viessintuoja Galileijan Nasaretista».

₁₂Iisussa mäni jumalankotih ta ajo šieltä pois kaikki myöjät ta oštajat. Hiän kuato rahanvajehtajien stolat ta kyyhkyjenmyöjien laučat ₁₃ta šano heilä: «Pyhissä Kirjutukšissa on šanottu: ‘Miun taloni pitäy olla molintatalona’. A työ luatija šiitä rosvojen pešän.»

₁₄Jumalankojissa Iisussan luo tuli šokeita ta rampoja, ta Hiän parenti hiät. ₁₅Ylipapit ta sakonanopaštajat nähtih, mimmosie kummie Iisussa luati, ta kuultih, kun lapšet karjuttih jumalankojissa: «Osanna, Tuavitan Poika!» Šiitä hyö šiännyttih ₁₆ta šanottih Iisussalla: «Kuuletko Šie, mitä hyö šanotah?» Iisussa šano heilä: «Kuulen. Ettäkö työ ole konšana luken näitä šanoja: ‘Vaštašyntynehien ta nännilapšien huulet Šie panit kiittämäh Iččieš’?» ₁₇Hiän jätti hiät šiih, läksi linnašta Vifanijah ta oli šielä yötä.

₁₈Huomenekšella linnah matatešša Iisussalla tuli nälkä. ₁₉Hiän näki tien viereššä smokvapuun ta mäni šen luo, ka ei löytän šiitä mitänä muuta kuin lehtijä. Šilloin Hiän šano puulla: «Elkäh šiuh enämpi konšana tulkah antimie». Šiinä šamašša smokvapuu kuivi.

₂₀Konša opaššettavat nähtih tämä, hyö kummekšittih šitä ta šanottih: «Mitein še tuo smokvapuu noin ruttoh kuivi?» ₂₁Iisussa vaštasi: «Šanon teilä toven: kun teilä ois uškuo ettäkä epyälis, niin työ voisija ruatua smokvapuulla tämän, min Mie ruavoin, ta vielä enämmänki. Työ voisija šanuo tällä vuarallaki: ‘Nouše paikaltaš ta heity mereh’. Ta niin ni kävis. ₂₂Kaiken, mitä šuinki malitušša ušon kera kyšyttä, työ šuatta.»

₂₃Konša Iisussa mäni jumalankotih ta opašti šielä, Hänen luo tultih ylipapit ta rahvahan vanhimmat ta kyšyttih: «Millä vallalla Šie tämmöistä ruat? Ken Šiula anto täh vallan?» ₂₄Iisussa vaštasi heilä: «Miula niise on teilä kyšymyš. Kun työ vaššannetta šiih, niin šiitä Mie niise šanon, millä vallalla Mie kaikkie tätä ruan. ₂₅Šanokkua, ken anto Iivanalla vallan kaštua? Jumalako vain ihmiset?»

Hyö paistih keškenäh näin: «Kun šanonemma: ‘Jumala’, niin Hiän šanou meilä: ‘Mintähpä šilloin että uškon häntä?’ ₂₆A kun šanonemma: ‘Ihmiset’, niin jouvumma varajamah rahvašta, šentäh kun kaikin pietäh Iivanua Jumalan viessintuojana.» ₂₇Ta hyö vaššattih Iisussalla: «Emmä tiijä». Šiih Iisussa šano: «En Miekänä šilloin šano teilä, millä vallalla Mie tätä kaikkie luajin».

₂₈«Mitä työ šanotta täštä? Yhellä miehellä oli kakši poikua. Hiän mäni enšimmäisen luo ta šano: ‘Poikan, mäne rua tänäpiänä viinasatušša’. ₂₉Poika vaštasi: ‘Mie en kehtua’. A jälešti hiän muutti mieleh ta läksi.

₃₀Tuatto mäni toisen pojan luo ta šano šamoin. Poika vaštasi: ‘Lähen, tuatton’, vain iče ei lähten. ₃₁Kumpi näistä kahešta ruato, niin kuin tuatto tahto?» Hyö šanottih: «Enšimmäini». Iisussa šano: «Šanon teilä toven: veronkeryäjät ta iččiehmyöjät naiset männäh Jumalan Valtakuntah ennein teitä. ₃₂Iivana tuli näyttämäh teilä oikieta tietä, vain työ että uškon häntä. A veronkeryäjät ta iččiehmyöjät naiset ušottih. Vaikka työ näkijä šen, että šenki jälkeh muuttan mieltä ettäkä uškon häntä.»

₃₃«Kuulkua nyt toini peittopakina. Oli yksi isäntä, kumpani issutti viinasatun. Hiän luati aijan šen ympäri ta louhi kallivoh altahan, jotta tallata šiinä viinamarjoja. Vahilla hiän rakenti lavan. Šiitä hiän vuokrasi satun viinamarjan kašvattajilla ta iče läksi vierahih maih.

₃₄Konša tuli korjuu-aika, hiän työnsi omie paššarija viinasatun hoitajien luo ottamah hänellä kuuluja marjaoša. ₃₅Ka nämäpä otettih paššarit kiini. Ketä piekšettih, ketä tapettih, ketä kivitettih. ₃₆Isäntä työnsi toisie paššarija, enämmän mitä enšimmäisellä kerralla. Heilä kävi šamalla keinoin. ₃₇Viimein hiän työnsi vuokruajien luo oman pojan tuumien: ‘Miun poikuani hyö ei ruohita koškie’. ₃₈Vain konša hyö nähtih poika, niin paistih keškenäh: ‘Tällä jiäy tuaton kuoltuo viinasatu. Tappakka hänet, niin satu on miän.’ ₃₉Hyö otettih poika kiini, vejettih viinasatušta ta tapettih.

₄₀Konša viinasatun isäntä tulou, mitä hiän ruatau noilla viinasatun hoitajilla?»

₄₁Kuuntelijat šanottih: «Hiän hävittäy nuo pahanruatajat ta vuokruau satun toisilla viinankašvattajilla, kumpaset annetah isännällä kuuluja marjaoša miäräaikana».

₄₂Iisussa šano heilä: «Ettäkö työ konšana luken Pyhistä Kirjutukšista tätä:

₄₃Tämän takie Mie šanon teilä, jotta Jumalan Valtakunta otetah teiltä pois ta annetah rahvahalla, kumpani eläy Jumalan tahon mukah. ₄₄Ken täh kiveh lankieu, še pahoin šattautuu, ta kenen piällä tämä kivi kuatuu, šen še ličistäy.»

₄₅Kun ylipapit ta farisseit kuultih Iisussan peittopakinat, hyö hokšattih, jotta Hiän pakajau heistä. ₄₆Hyö ois tahottu ottua Hänet kiini, vain varattih rahvašta, šentäh kun še piti Häntä Jumalan viessintuojana.