Markin jevanheli 12

₁Iisussa rupesi pakajamah heilä peittopakinoilla. Hiän šano:

«Mieš issutti viinasatun. Hiän luati aijan šen ympärillä, louhi kallivoh altahan viinamarjojen tallomista varoin ta rakenti vahilla lavan. Šiitä hiän vuokrasi satun viinamarjan kašvattajilla ta iče läksi vierahih maih.

₂Šovittuh aikah hiän työnsi oman paššarin viinamarjan kašvattajien luo, jotta šais heiltä oman ošan satun marjoista. ₃Ka nepä otettih mieš kiini, piekšettih hänet ta toimitettih jälelläh tyhjin käsin. ₄Isäntä työnsi heijän luo toisen paššarin. Tätä hyö kivitettih, lyötih piäh ta häpien kera toimitettih jälelläh. ₅Šiitä hiän työnsi tuaš uuvven paššarin, tämä hyö tapettih. Vielä monie muita isäntä toimitti viinamarjan kašvattajien luo. Yksie hyö piekšettih, toisie tapettih. ₆Lopulta jäi vain hänen armaš poika. Viimesekši isäntä työnsi poikah heijän luo, iče tuumaičči: ‘Miun omua poikuani hyö ei ruohita koškie’. ₇No a viinamarjan kašvattajat tuumaitih keškenäh: ‘Tällä jiäy tuaton kuoltuo viinasatu. Tappakka hänet, niin satu on miän.’ ₈Hyö otettih poika kiini, tapettih hänet ta luotih pois viinasatušta.

₉Mitäpä viinasatun isäntä nyt ruatau? Hiän tulou ta tappau nuo viinankašvattajat ta vuokruau satun toisilla. ₁₀Oletta vet luken Pyhistä Kirjutukšista tämän kohan:

₁₂Ylipapit, sakonanopaštajat ta rahvahan vanhimmat hokšattih, jotta Iisussa pakasi heistä täššä peittopakinašša. Hyö ois tahottu ottua Hänet kiini, ka varattih rahvašta, šentäh annettih Hänen olla ta lähettih pois.

₁₃Hyö työnnettih šiitä muutomie farisseita ta iirotilaisie Iisussan luo, jotta eikö šuatais Häntä šanašta kiini. ₁₄Ne tultih ta šanottih Hänellä: «Opaštaja, myö tiijämmä, jotta Šie pakajat totta etkä välitä, mitä ihmiset Šiušta ajatellah. Šie piet kaikkie šamanarvosina ta oikein opaššat Jumalan tietä kaikilla. Ka niin šano, onko oikein makšua keisarilla veruo, vain ei? Pitäiskö miän makšua, vain ei?»

₁₅Iisussa tiesi heijän ounahuon ta šano: «Mintäh työ yritättä šuaha Miut šanoista kiini? Tuokua dinarin raha ta näyttäkkyä Miula.» ₁₆Hyö tuotih raha ta Hiän kyšy: «Kenen kuva ta kenen nimi šiinä on?» Hyö vaššattih: «Keisarin». ₁₇Šilloin Iisussa šano heilä: «Antakkua ka niin keisarilla še, mi keisarilla kuuluu, ta Jumalalla še, mi Jumalalla kuuluu». Hyö äijän kummekšittih näitä šanoja.

₁₈Šiitä Iisussan luo tuli saddukeita, kumpaset šanotah, jotta kuollehet ei noušša. Hyö šanottih Hänellä: ₁₉«Opaštaja, Moissei kirjutti meilä näin: ‘Kun mieš kuollou, ta häneltä jiänöy naini, a ei lašta, niin hänen vellen pitäy ottua leški naisekšeh ta šuaha vainualla jälkiläini’. ₂₀Oli šeiččemen velleštä. Vanhin heistä akottu ta kuoli, a lapšie ei jiänyn. ₂₁No šiitä toini velli otti lešen, ka hiänki kuoli jättämättä lapšie. Šamoin kävi kolmannella ₂₂ta kaikilla šeiččemellä: yheltäkänä ei jiänyn lapšie. Kaikkein viimesenä kuoli iče naini. ₂₃Kun tulou päivä, konša kaikki kuollehet nouššah, niin kenen naini hiän šilloin on? Hiän vet oli kaikkien šeiččemen naisena.»

₂₄Iisussa vaštasi heilä: «Työ oletta ekšykšissä, a mintäh? Šentäh, kun että tiijä Pyhie Kirjutukšie ettäkä Jumalan voimua. ₂₅Kuollehista nouššuot ei akotuta eikä männä miehellä, a hyö ollah niin kuin anhelit taivahissa. ₂₆Kun nyt tuli pakinakši kuollehista noušomini, niin Pyhien Kirjutukšien mukah kuollehet nouššah. Ettäkö ole luken Moissein kirjašta pakinua palajašta penšahašta? Šiinä Jumala šano Moisseilla: ‘Mie olen Aprahamin Jumala, Issakan Jumala ta Juakon Jumala’. ₂₇Ei Hiän ole kuollehien Jumala, vain elävien. Aprahami, Issakka ta Juakko eletäh ielläh kuoloman jälkehki. Työ oletta šuurešti ekšykšissä.»

₂₈Eryäš sakonanopaštaja kuuli heijän pakinan ta hokšasi, kuin hyvin Iisussa vaštasi saddukeiloilla. Hiän tuli ta kyšy Iisussalta: «Mi käšky on kaikista tärkein?» ₂₉Iisussa vaštasi: «Enšimmäini käšky on tämä: ‘Kuulkua, Israelin rahvaš! Hospoti, miän Jumala, on ainut Hospoti. ₃₀Tykkyä Hospotie, omua Jumaluaš, koko šytämeštäš, kaikella henkelläš, kaikella mielelläš ta kaikin voimin.’ Tämä on enšimmäini käšky. ₃₁Toini šaman vertani on tämä: ‘Tykkyä omua lähimmäistäš niin kuin iččieš’. Näitä šuurempua käškyö ei ole olomašša.»

₃₂Sakonanopaštaja šano Hänellä: «Oikein, Opaštaja! Totta pakasit, jotta Hospoti on ainut Jumala, ei ole muita kuin Hiän. ₃₃Ta kun ihmini tykkyäy Häntä koko šytämeštäh, kaikella mielelläh, kaikella henkelläh ta kaikin voimin, ta tykkyäy lähimmäistäh niin kuin iččieh, še on enämmän kuin polttouhrit ta kaikki muut uhrit.» ₃₄Iisussa näki, jotta sakonanopaštaja vaštasi viisahašti, ta šano hänellä: «Šie et ole etähänä Jumalan Valtakunnašta».

Šen jälkeh kenkänä ei ruohtin kyšyö Iisussalta mitänä.

₃₅Iisussa opašti jumalankojissa ta šano: «Mitein sakonanopaštajat voijah šanuo, jotta Hristossa on Tuavitan poika? ₃₆Tuavittahan iče Pyhän Henken juohatukšešta kuččuu Häntä omakši Hospotiksi. Hiän šanou näin:

₃₇Tuavitta iče šanou Hristossua omakši Hospotikseh. Ka kuin Hristossa šilloin voit olla Tuavitan poika?»

Šuuri rahvašjoukko kuunteli Iisussua mielelläh.

₃₈Iisussa opašti vieläi näin: «Varokkua sakonanopaštajie! Hyö mielelläh kävelläh pitissä vuatteissa ta vuotetah, jotta heitä tervehittäis pihoilla. ₃₉Sinagogašša hyö mielelläh issutah enšimmäisillä istumilla ta pruasniekkastolašša kunnivopaikoilla. ₄₀Ka hyö še viijäh leškilöiltä talot ta moliuvutah pitälti vain šentäh, jotta ihmiset nähtäis. Šitä kovempi suutu hyö šuahah.»

₄₁Iisussa istu jumalankojin rahalippahan vaštapiätä ta kaččo, mitein ihmiset pannah šiih rahua. Monet pohatat annettih äijin. ₄₂Šiitä tuli köyhä leškinaini ta pani lippahah kakši pientä rahua – oisko yhen vaškirahan verran. ₄₃Iisussa kučču opaššettavat luokšeh ta šano heilä: «Šanon teilä toven: tämä köyhä leški pani lippahah enämmän, mitä kenkänä toini. ₄₄Muut annettih liijoista rahoistah, a hiän anto ainusistah, anto kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hiän tarvičči, jotta elyä.»