Markin jevanheli 5

₁Hyö tultih järven toisella puolella gadarilaisien alovehella. ₂Kun Iisussa nousi veneheštä rannalla, niin Hänellä vaštah tuli kallivokalmoista mieš, kumpasešša oli piessa. ₃Hiän eli kallivokololoissa olijissa kalmoissa, eikä ni riimuloilla kenkänä voinun enämpi šituo häntä. ₄Moničči häntä oli pantu jalkarautoih ta käsiriimuloih, vain hiän kačo katko riimut ta rikko rauvat, eikä kellänä ollun väkie vakauttua häntä. ₅Yötä päivyä hiän olekšenteli vuaroissa ta kalmakololoissa, karju ta viilekši iččieh kivilöillä. ₆Kun hiän nyt loittuota näki Iisussan, niin tuli juokšujalkua, heittäyty muah Hänen eteh ₇ta karju lujašti: «Mitä Šie miušta tahot, Iisussa, Ylimmäisen Jumalan Poika? Jumalan nimeššä molin, elä muokkua milma!» ₈Iisussa kun niät oli juštih käškömäššä, jotta piessa läksis pois mieheštä. ₉Iisussa kyšy: «Mi šiun nimi on?» Hiän vaštasi: «Lekioni on miun nimi, šentäh kun meitä on äijän». ₁₀Piessat molittih Iisussua, jotta Hiän ei ajais heitä šiltä šeuvulta.

₁₁Ei kovuan loittuona vuaran rintiellä oli šuuri šikakarja šyömäššä. ₁₂Piessat molittih Iisussua: «Laše miät šikakarjah, anna miän männä noih šikoih». ₁₃Iisussa anto niillä luvan. Šilloin piessat lähettih mieheštä ta mäntih šikoih. Karja läksi juokšulla jyrkkyä termyä alaš järveh. Šikoja oli šiinä kakšituhatta, ta ne kaikki upottih.

₁₄Šikojen paimenet juoštih pakoh ta šuatettih tieto täštä linnah ta kylih. Ihmiset lähettih kaččomah, mitä šielä on šattun. ₁₅Hyö tultih Iisussan luo ta nähtih mieš, kumpasešša oli ollun lekioni piessoja. Hiän istu vuattiet piällä ta täyveššä järeššäh. Hyö pöläššyttih. ₁₆Ket nähtih kaiken, ne kerrottih heilä, mitä piessojen muokkuamalla tuli, ta minne jouvuttih šijat. ₁₇Šiitä hyö kaikin ruvettih molimah Iisussua, jotta Hiän mänis pois heijän alovehelta. ₁₈Kun Iisussa aštu veneheh, niin mieš, kumpani piäsi eris piessoista, pyrki Hänellä matkah. ₁₉No Iisussa ei ottan häntä, vain šano hänellä: «Mäne kotihis, omieš luo ta šano heilä kaikki, mitä Hospoti šiula ruato ta mitein Hiän armahti šilma». ₂₀Mieš läksi ta rupesi Dekapolin šeuvulla šanelomah, mitä Iisussa oli ruatan hänellä. Kaikin kummekšittih šitä.

₂₁Kun Iisussa myöšty venehellä järven toisella puolella, Hänen luo keräyty äijän rahvašta. Konša Hiän oli vielä rannalla, ₂₂šinne tuli yksi sinagogan vanhimmista, Jairi nimeltäh. Iisussan nähtyö Jairi heittäyty Hänen jalkoih ₂₃ta pyrittämällä pyritti Häntä: «Miun tytär on kuolomaisillah. Lähe ta pane käteš hänen piällä, niin hiän parenou ta jiäy eloh.» ₂₄Iisussa läksi miehen kera. Hänellä jäleššä matkasi šuuri rahvašjoukko ta tunkeutu Hänen ympärillä.

₂₅Šielä oli yksi naini, kumpaista jo kakšitoista vuotta vaivasi verenvuoto. ₂₆Hiän oli äijän käršin monien liäkärien käsissä ta pannun niih kaikki omat elot. Mitänä apuo hiän ei kuitenki šuanun, vaiva vain entiseštäh paheni. ₂₇Hiän oli kuullun Iisussašta ta tuli rahvašjoukošša Iisussan tuakši ta košetti Hänen sviitkah. ₂₈Naini niätšen ajatteli: «Kun vain šaisin košettua hoti Hänen sviitkah, mie parenisin». ₂₉Šamašša verenvuoto loppu ta naini kuuli runkoššah, jotta nyt hiän piäsi vaivašta.

₃₀Iisussa heti kuuli, jotta Häneštä läksi voimua. Hiän kiänty rahvašjoukkoh päin ta kyšy: «Ken košetti Miun vuatteih?» ₃₁Opaššettavat šanottih Hänellä: «Niäthän Šie Iče mimmoni rahvašjoukko tunkiu šiun ympärillä, ta kyšyt: ken Milma košetti?» ₃₂No Iisussa kaččeli ympärilläh, jotta näkis, ken šen ruato. ₃₃Naini vapisi pöläššykšeštä, šentäh kun tiesi, mitä hänellä kävi. Hiän tuli Iisussan eteh, heittäyty muah ta šano Hänellä kaiken. ₃₄Iisussa šano naisella: «Tyttäreni, šiun uško parenti šiut. Mäne rauhašša, šie piäsit vaivaštaš.»

₃₅Iisussa ei vielä kerinnyn lopettua pakinuah, kun sinagogan vanhimmalla tuotih koista viesti: «Tyttäreš jo kuoli, elä enämpi vaivua Opaštajua». ₃₆Kun Iisussa kuuli tämän, Hiän šano Jairilla: «Elä varaja, vain ušo». ₃₇Hiän ei ottan ketänä muuta kerallah kuin Petrin, Juakon ta hänen vellen Iivanan. ₃₈Hyö tultih sinagogan vanhimman kotih, ta Iisussa näki šielä šuuren hälinehen. Šielä oli ihmisie valittamašša ta iänelläitkömäššä. ₃₉Pirttih mäntyö Hiän šano: «Mitäpä tiälä hälissäh ta itetäh? Lapši ei ole kuollun, hiän makuau». ₄₀Iisussua ruvettih nakramah. A Hiän ajo kaikki ihmiset pihalla, otti kerallah lapšen tuaton ta muamon ta omat matkalaiset ta mäni kamarih, missä lapši oli. ₄₁Hiän otti lašta kiäštä ta šano hänellä: «Talifa kumi!» mi merkiččöy «Tyttö, šanon šiula: nouše!» ₄₂Šillä šanalla tyttö nousi jaloillah ta rupesi kävelömäh. Hiän oli kakšitoistavuotini. Kaikin, ket nähtih tämä, äijälti kummekšittih. ₄₃Iisussa kielti heitä lujašti šanomašta täštä kellänä ta käški antua tytöllä šyyvvä.