Uuši laulu Siijonin vuaralla
1Šiitä nävin tämän: Vuonna šeiso Siijonin vuaralla. Hänen kera oli šatanelläkymmentänellätuhatta ihmistä, kumpasien oččah oli kirjutettu Hänen Tuaton nimi. 2Mie kuulin taivahašta iänen, mi oli kuin šuurien vesien pauhu ta kuin ukkosen jyry. Še iäni, min kuulin, oli vielä kuin arfanšoittajat ois šoitettu omilla arfoilla. 3Valtaistumen ieššä ta nellän olijan ta vanhimpien ieššä laulettih uutta lauluo. Šitä lauluo ei voinun opaštuo kenkänä muu kuin nuo šatanelläkymmentänellätuhatta, ket on pelaššettu muan piältä. 4Hyö ollah niitä, ket ei ole pakanoitettu iččieh naisien kera, vain on pisytty puhtahina kuin neiččyöt. Hyö kuletah Vuonnalla jälkeh, mänkäh hiän minne hyväh. Hiät on enšimmäisenä pelaššettu ihmisien joukošta Jumalalla ta Vuonnalla. 5Valehta heijän šuušta ei ole kuultu, hyö ollah puhtahie ta vijattomie Jumalan valtaistumen ieššä.
Kolme anhelie
6Mie nävin tuaš uuvven anhelin, kumpani lenti korkiella taivahan luašša. Hänen ruatona oli šanella Hyvyä Viestie muan eläjillä, kaikilla kanšoilla, heimoilla, kielillä ta mailla. 7Hiän šano lujalla iänellä: «Varakkua Jumalua ta kunnivoittakkua Häntä, Hänen suutun aika tuli! Kumartakkua Häntä, ken on luatin taivahan, muan ta meren ta hettiet.»
8Hänen jäleššä tuli toini anheli, kumpani šano: «Kuatu, kuatu šuuri Vaviloni, tuo huora, kumpani muanitti kaikki kanšat juomah vihan viinua».
9Näijen kahen anhelin jäleššä tuli vielä kolmaš, kumpani šano lujalla iänellä: «Ken kumartau svierillä ta šen pačaškuvalla ta ottau oččah tahi käteh šen merkin, 10še joutuu juomah Jumalan vihan viinua. Šitä viinua ei ole laimennettu, vain kuattu šilläh Jumalan vihan mal'l'ah. Šitä ihmistä kivutetah tulešša ta rikin kačkušša pyhien anhelien ta Vuonnan ieššä. 11Tulešta, mi ihmisie kivuttau, noušou šavu aina ta ilmasen ijän. Heilä ei ole yön, ei päivän lepuo – ei niillä, ket kumarretah svierillä ta šen pačaškuvalla, eikä kellänä, ken ottau svierin nimen merkikseh. 12Täššä kyšytäh pyhiltä keštämistä, niiltä, ket eletäh Jumalan käškyjen mukah ta ušotah Iisussah.»
13Mie kuulin taivahašta iänen, kumpani šano: «Kirjuta: Ošakkahat ollah ne, ket täštä alkuan kuollah Hospotin omina. Hyö ollah ošakkahie, šanou Henki. Hyö šuahah levähellä omista vaivoista, šentäh kun heijän ruavot matatah heijän peräššä.»
Vil'l'ankorjuun aika
14Šen jälkeh nävin tämän: Oli valkie pilvi, ta pilven piällä istu ken lienöy Ihmisen Pojan näköni. Hänellä oli piäššä kultani venčča ta kiäššä terävä čirppi. 15Jumalankojista tuli vielä yksi anheli ta lujalla iänellä karju pilven piällä Istujalla näin: «Pane čirppi ruatamah ta leikkua, nyt on vil'l'ankorjuun aika. Muan elo on kypšyn korjattavakši.» 16Šilloin pilvellä Istuja työnsi oman čirpin muan piällä, ta niin oli muan elo korjattu.
17Taivahan jumalankojista tuli tuaš yksi anheli, ta hänelläki oli terävä čirppi. 18Jumalankojin alttarista tuli anheli, še, kumpasen vallašša on tuli. Hiän karju lujah šillä anhelilla, kumpasella oli terävä čirppi: «Pane terävä čirppis ruatoh ta korjua marjarypälehet muan viinasatušta. Marjat on jo kypšytty.» 19Šiitä anheli työnsi oman čirpin muan piällä, leikkasi rypälehet muan viinasatušta ta lykkäsi marjat šuureh pušerrušaltahah, Jumalan vihan pušerrušaltahah. 20Marjat tallattih altahašša linnan ulkopuolella, ta altahašta valu vertä. Šitä vertä oli niin äijän, jotta še vielä tuhannen kuuvvenšuan stadie-mitan piäššä nousi heposen turpah šuate.
