Sakonan vallašta piäšömini
1Vellet, työ tunnetta Sakonan ta tiijättä, jotta Sakonalla on valta ihmiseh, kuni hiän eläy. 2Sakona šitou miehellä olijan naisen ukkoh, kuni ukko on elošša. Ka kun ukko kuollou, naini piäšöy šiitä Sakonan käšyštä, mi šito hänet ukkoh. 3Kun naini männöy ukon elyässä toisella miehellä, hiän on huoruiččija. Ukon kuoltuo hiän ei ole enämpi tuon Sakonan käšyn vallašša. Hiän ei huoruiče, kun männöy toisella miehellä. 4Šamoin työki, vellet. Hristossan kuollešša työ Hänen runkon ošina kuolija Hänen kera ta piäsijä Sakonan vallašta. Nyt työ kuulutta toisella, Hänellä, kenet on noššatettu kuollehista. Nyt meistä on hyötyö Jumalalla. 5Konša myö vielä elimä oman riähkähisen luonnon vallašša, miän runkošša touhuttih Sakonan noššattamat riähkähiset himot. Tämmösen elämän loppuna on kuoloma. 6Ka nyt myö piäsimä eris Sakonašta, kuolima pois šiitä, mi piti meitä vallaššah. Nyt myö sluušimma Jumalalla uuteh luatuh, Henken juohattamina, emmä entiseh luatuh, niin kuin käšköy Sakona.
Sakona ta riähkä
7Mitäpä nyt šanomma? Onko Sakona šama kuin riähkä? Ei šuinki. Ka vašta Sakonan kautti mie šain tietyä, mi on riähkä. Pahoista himoista mie en ois tietän, kun Sakona ei ois šanon: «Elä himottele». 8Tämän Sakonan käšyn kautti riähkä noššatti miušša erimoisie pahoja himoja. Kun Sakonua ei ois, riähkä ois kuollut. 9Ennein mie elin ilmain Sakonua. Kun opaššuin tuntomah Sakonan käšyt, riähkä eleyty 10ta mie kuolin. Näin käšky, kumpasen piti antua elämä, toi miula šurman. 11Riähkä šai Sakonan käšyštä alun, petti milma šen käšyn avulla ta šurmasi miut. 12Kuitenki Sakona iče on pyhä, ta käšky on pyhä, oikie ta hyvä.
13Toiko nyt hyvä miula šurman? Ei šuinki, kun riähkä. Riähkä še toi miula hyvän avulla šurman, jotta näkyis, mimmoni še riähkä tosissah on. Näin Sakonan käšky luati riähän entistäki pahemmakši.
14Myö tiijämmä, jotta Sakona on henkellini. Ka mie še olen muallini ihmini, riähän orjakši myöty. 15En malta omie ruatojani. Mie niät en rua šitä, mitä tahon, a ruan šitä, mitä vihuan. 16Ta kun kerran ruan šitä, mitä en taho, niin myönnän, jotta Sakona on hyvä. 17Oikieštah mie en iče rua šitä, mitä ruan, kun šen ruatau miušša eläjä riähkä. 18Hyvin tiijän, jotta ei miušša, tarkotan miun riähkähiseššä ihmisluonnošša, ole mitänä hyvyä. Tahtosin kyllä ruatua hyvyä, no en šuata. 19En rua šitä hyvyä, mitä tahon, vain šitä pahua, mitä en taho. 20Ka kun ruan šitä, mitä en taho, enämpi en rua šitä mie iče, kun šen ruatau miušša eläjä riähkä.
21Mie niän, jotta milma halliččou tämmöni sakona: kun tahon ruatua hyvyä, paha on jo šiinä vuottamašša. 22Šiämeššäni mie ilomielin yhyn Jumalan sakonah, 23a runkoššani niän toisen sakonan, riähän sakonan. Še šotiu šitä sakonua vaštah, kumpasen miun järki näköy hyväkši. Tämä riähän sakona pitäy milma rauvoissah. 24Voi milma ihmisrukkua! Ken piäštäy miut täštä kuoloman runkošta? 25Mie kiitän Jumalua miän Hospotin Iisussan Hristossan tähen. No tämmöni mie olen: miun šytän yhtyy Jumalan sakonah, ka miun riähkähini luonto riähän sakonah.
