Sofarin ensimmäinen puhe
Hillitse kieltäsi, Job
1Naamalainen Sofar alkoi nyt puhua. Hän sanoi:
2– Eikö kukaan vastaa tuohon vuodatukseen?
Onko joku oikeassa vain siksi, että hän puhuu ja puhuu?
3Luuletko, että sanaryöppysi vaientaa kaikki muut,
että herjaavat puheesi jäävät vaille vastausta?
4Sinä sanot: »Minä olen oikeassa,
olen syytön Jumalan silmien edessä.»
5Toivoisinpa tosiaan, että Jumala avaisi suunsa
ja sanoisi sinulle suorat sanat!
6Hän ilmoittaisi sinulle viisauden salaisuudet,
jotka ovat meidän järjellemme käsittämättömät.
Silloin ymmärtäisit,
miten paljon syntejä hän antaa sinulle anteeksi.
7Tavoitatko sinä Jumalan syvyydet?
Ymmärrätkö ääriään myöten Kaikkivaltiaan suuruuden?
8Se on taivasta korkeampi – miten sen tavoitat?
Se on tuonelaa syvempi – mitä siitä tiedät?
9Jumalan suuruus on suurempi kuin maa,
se on merta avarampi.
10Kun hän kiitää ohi, tempaa vangikseen
ja vaatii tilille – kuka voisi häntä vastustaa?
11Hän näkee ne, jotka vääryyttä tekevät,
hän panee merkille vilpin, jota muut eivät huomaa.
12Mutta milloinka tyhjäpää viisastuu?
Ei tule villiaasista ihmistä.
Voit vieläkin löytää rauhan, Job
13Käännä nyt mielesi Jumalan puoleen, Job,
ojenna kätesi Jumalaa kohti!
14Jos käsiäsi tahraa synti, heitä se pois,
älä anna pahan asua majassasi.
15Silloin voit puhtain mielin kohottaa katseesi.
Olet vaskesta valettu, peloton ja luja.
16Sinä unohdat nämä kärsimykset,
muistat ne vain kuin tulvaveden, joka virtasi pois.
17Elämäsi valo kohoaa kirkkaampana kuin sydänpäivä,
sen pimeyskin on kuin sarastava aamu.
18Sinä saat olla luottavalla mielellä, sillä toivo elää,
olet turvassa. Voit nukkua levollista unta,
19sinä saat olla rauhassa, mikään ei sinua uhkaa,
monet tavoittelevat sinun suosiotasi.
20Mutta jumalattomilta kaikki pimenee,
he eivät enää löydä pakotietä.
Heillä on enää vain yksi toive:
viimeinen henkäys.