Suomen Pipliaseura

12. #rauha: Ilmastoahdistus ja toivo

Onko meillä toivoa?

Tätä kysytään usein ilmastonmuutoksen suhteen. Kaikki riippuu siitä, mitä toivolla tarkoitetaan. Jos taustalta paljastuva varsinainen kysymys on: ”Voimmeko jatkaa elämäämme kuten tähänkin asti ja silti säilyttää luonnon kantokyvyn?”, vastaus on ei. Sellaista ”toivoa” ei ole. Jotta planeettamme voi säilyä tuleville sukupolville, meidän täytyy uudistaa elämäntapaamme ja asenteitamme.

Moni on vahvasti huolissaan tulevaisuudesta. Huoli on perusteltu. Maapallon ympäristöongelmat ovat vakavia. Usein ne liittyvät yhteiskunnalliseen epäoikeudenmukaisuuteen. Esimerkiksi köyhyys pahentaa sademetsien hakkuita. Planeetan suojelemiseksi tarvitaankin laajoja pyrkimyksiä kohti rauhaa ja oikeudenmukaisuutta.

Ihmisen mielessä erilaiset ahdistavat asiat nivoutuvat yhteen toistensa kanssa. Ammatinvalinta, perheen perustaminen ja ilmastohuoli liittyvät toisiinsa. Se, kykeneekö ihminen luottamaan tulevaisuuteen, vaikuttaa koko hänen elämäänsä.

Syvemmin ymmärrettynä meillä on silti toivoa. Toivo on eri asia kuin optimismi. Optimismissa uskotaan, että asia onnistuu. Toivon asenne on sellainen, jossa roikutaan kiinni elämän merkityksellisyydessä, riippumatta siitä, miten käy.

Olen ehdottanut, että jokaisen kannattaa harjoittaa ”kahden tason näkökykyä”. Ympäröivästä todellisuudesta paljastuu erilaisia asioita, kun tarkennamme katseemme eri tavoin. Löytyy sekä hyvää että pahaa. On tärkeää opetella tarkentamaan katse toivon lähteisiin, jotta toimintakykymme säilyisi.

Minulle itselleni toivoa tuo se, että lukuisat ihmiset ympäri maailmaa toimivat paremman tulevaisuuden puolesta. Ympäristöasioissa on tapahtunut myös edistystä. Lapset ja nuoret ilmentävät elämänvoimaa. Luonnossa ajan viettäminen auttaa aina. Joskus masentaa ja yritän hyväksyä myös sen. Aivan kuten luonnossa on vuodenaikoja, on olemassa myös mielen vuodenaikoja. Pimeinä aikoina odotetaan kevättä ja yritetään nauttia myös niistä kiitollisuuden aiheista, joita talvenkin keskellä on.

Kristinuskossa meille tarjotaan valtava lahja: Jumala asettuu toivon vahvistajaksi. ”Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja.” Niinä hetkinä, jolloin emme jaksa harjoittaa aktiivista toivoa, saamme jättäytyä passiivisen toivon ja Jumalan varaan. Myös epävarmoina aikoina uskon ytimessä säilyy vapautus – ja jopa ilo.

Panu Pihkala
Kirjoittaja toimii tutkijatohtorina Helsingin yliopistossa. Hän on myös pastori ja kirjailija, jonka erityisalaa ovat ympäristöön liittyvät kysymykset.

Raamatunteksti(t)

22Me tiedämme, että koko luomakunta yhä huokaa ja vaikeroi synnytystuskissa. 23Eikä vain luomakunta, vaan myös me, jotka olemme ensi lahjana saaneet omaksemme Hengen, huokailemme odottaessamme Jumalan lapseksi pääsemistä, ruumiimme lunastamista vapaaksi. 24Meidät on pelastettu, se on varma toivomme. Mutta toivo, jonka jo näkee täyttyneen, ei enää ole toivo. Kukapa toivoo sellaista, minkä jo näkee! 25Jos taas toivomme jotakin mitä emme näe, me myös odotamme sitä kärsivällisesti.

26Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin.

Kirje roomalaisille 8:22-26KR92Avaa lukunäkymä

12Opeta meille, miten lyhyt on aikamme,

että saisimme viisaan sydämen.

Psalmi 90:12KR92Avaa lukunäkymä

10– älä pelkää, minä olen sinun kanssasi!

Älä arkana pälyile ympärillesi

– minä olen sinun Jumalasi.

Minä vahvistan sinua, minä autan sinua,

minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni.

Jesaja 41:10KR92Avaa lukunäkymä

Mitkä asiat herättävät minussa toivoa?

Suomen Pipliaseurav.4.18.7
Seuraa meitä