Suomen Pipliaseura

23.3.2024 Lauantai

Kuuntele Tässä olen harjoitus 23.3.2024

TÄSSÄ

Kerro sinä, Jumala, olenko kulkemassa oikeaan suuntaan vai menossa harhaan?

. . .

Olisin onnellinen, jos saisin jonkin merkin sinulta; kaipaan sisäistä varmuutta.

SANA

”Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, jotta lähtisitte tuottamaan pysyviä hedelmiä. Kun teette niin, saatte kaiken, mitä pyydätte Isältä minun nimissäni. Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.” (Joh. 15: 16–17)

  • Milloin olen tuntenut tulleeni jonkun minulle tärkeän ja rakkaan ihmisen valitsemaksi?
  • Miltä minusta tuntuu ajatella ja uskoa, että olen Jeesuksen valitsema? Rohkaiseeko se vai ahdistaako? Miksi hän on valinnut minut?
  • Pysyvän hedelmän tuottaminen edellyttää lähtemistä. Jotakin jää taakse, jokin muuttuu ja jotain uutta tulee tilalle. Muistanko tällaisia lähtemisiä, uuteen kurkottamisia elämästäni? Onko sellainen aika myös nyt?

TÄSTÄ ETEENPÄIN

Kuvittelemme, että Jumala valitsee omikseen ja käyttöönsä parhaat päältä, täydelliset, ehjät ja ongelmattomat. Ajattelemme näin, koska itse toimimme juuri niin silloin, kun pääsemme valitsemaan.

Mutta Jumala ei toimi näin. Professori Tuomo Mannermaa teki merkittävän elämäntyön avaamalla Martti Lutherin ajattelun ydintä. Teoksessaan Kaksi rakkautta Mannermaa kuvaa Jumalan rakkautta sanomalla, että siinä missä ihmisen rakkaus syntyy rakastettavastaan, Jumalan rakkaus ei löydä vaan luo rakastettavansa. ”Tämä tarkoittaa tiivistäen, että Jumalan rakkaus kohdistuu siihen, mikä on tyhjää ja ei-mitään, luodakseen siitä jotakin ja saattaakseen sen olemaan. Se ei löydä kohteestaan valmiina sitä, mikä on rakastettavaa, vaan luo sen.” Vielä Mannermaa tiivistää Lutherin ajattelua: ”Syntiset ovat kauniita, koska heitä rakastetaan: heitä ei rakasteta sen tähden, että he ovat kauniita.”

Raamatunteksti(t)

16Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte. 17Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.

Johannes 15:16-17KR92Avaa lukunäkymä
Suomen Pipliaseurav.4.18.8
Seuraa meitä