Suomen Pipliaseura

4.2.2024 Kynttilänpäivä

Kuuntele Tässä olen harjoitus 4.2.2024

TÄSSÄ

Tulen luoksesi ja etsin läsnäoloasi. Tämä sisimpäni hiljainen hetki, olotila on temppeli, jossa kohtaan sinut. Läsnäolossasi näen kirkkaammin ja seesteisemmin.

. . .

Johdata sinä minua tänään näkemään sinut siellä minne menenkin.


SANA

Kun tuli päivä, jolloin Joosefin ja Marian piti Mooseksen lain mukaan puhdistautua, he veivät Jeesuksen Jerusalemiin asettaakseen hänet Herran eteen. Herran laissa näet sanotaan, että jokainen esikoispoika on omistettava Herralle. Heidän piti myös suorittaa lain mukainen uhri, kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkynpoikasta.

Jerusalemissa eli oikeamielinen ja lainkuuliainen mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen kanssaan. Pyhä Henki oli ilmoittanut Simeonille, että hän saa ennen kuolemaansa nähdä Herran Voidellun. Hän tuli temppeliin Hengen johdatuksesta. Kun Jeesuksen vanhemmat toivat lapsensa sisään täyttääkseen lain määräyksen, Simeon otti hänet syliinsä ja ylisti Jumalaa:

”Valtias, nyt annat palvelijasi nukkua pois
rauhassa, lupauksesi mukaisesti.
Silmäni ovat nähneet pelastuksen,
jonka olet kaikille kansoille valmistanut,
valon, joka loistaa kansoille,
ja kansasi Israelin kirkkauden.” (Luuk. 2: 22–33)

  • Simeon odotti lohdutusta, sellaista, jonka jälkeen hän oli valmis kuolemaan. Onko minulla jokin syvä lohdutetuksi tulemisen kaipaus? Syvä suru, joka on seurannut elämässäni pitkään. Surenko jotakin sellaista, jota paitsi olen jäänyt. Sellaista, mitä ei ole odotuksesta huolimatta tullut. Millaista lohdutusta minä kaipaan?
  • Simeon näyttää rinnastavan lohdutuksen pelastukseen, muutokseen, joka vie uhkaavasta tai huonosta parempaan. Lohdutus lieventää sisäistä hätää ja luo toivoa tulevaisuuteen. Mistä löydän sellaisen lohdutuksen omassa hädässäni tai kivussani, joka lievittää sisäistä hätää?

TÄSTÄ ETEENPÄIN

Jumala, odotan sinun lohdutustasi, sellaista rauhaa, että voin hyväksyä sen, mitä elämäni on tänään. Jumala, täytä minut sinun läsnäolollasi, yllätä lohdutuksellasi. Anna sellainen lohdutus, jota näet minun tarvitsevan.

Raamatunteksti(t)

22Ja kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, 23sillä Herran laissa sanotaan näin: »Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.» 24Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, »kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa».

Simeon ja Hanna saavat nähdä Jeesuksen

25Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. 26Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. 27Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, 28hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:

29– Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä,

niin kuin olet luvannut.

30Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,

31jonka olet kaikille kansoille valmistanut:

32valon, joka koittaa pakanakansoille,

kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.

33Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.

Luukas 2:22-33KR92Avaa lukunäkymä
Suomen Pipliaseurav.4.18.8
Seuraa meitä