Suomen Pipliaseura

Jumalankuvat eli idolit

Muinaisessa Lähi-Idässä käytettiin jumalien palvonnassa jumalasta tehtyjä veistoksia. Niitä nimitetään jumalankuviksi tai idoleiksi (tai epäjumaliksi)

Jumalankuvien palvonta

Jumalankuva edusti tiettyä jumalaa. Itse asiassa jumalan uskottiin olevan läsnä patsaassa tai sen kautta. Siksi patsasta käsiteltiin erittäin kunnioittavasti. Sitä hoidettiin, se puettiin ja ruokittiin. Patsaita kuljetettiin säännöllisesti kulkueissa.

Miltä jumalankuvat näyttivät?

Yleensä jumalankuvista tehtiin ihmisen näköisiä. Patsaat oli hakattu kivestä, muovattu savesta tai veistetty puusta. Niitä tehtiin myös valamalla eli kaatamalla sula metalli (pronssi, hopea tai kulta) muottiin.

Jumalankuvat Raamatussa

Vanhassa testamentissa kielletään jumalankuvien palvonta (katso esimerkiksi 2. Moos. 20:4-5). Profeetallisissa kirjoissa, kuten Jesajan kirjassa ja Jeremian kirjassa, jumalankuvien palvontaa pilkataan. Niiden mukaan patsaat eivät ole eläviä jumalia, vaan ihmisten tekemiä elottomia esineitä (esim. Jer.10:3-5).

Kielloista huolimatta jumalankuvien palvonta jatkui Israelissa pitkään. Esimerkkejä tästä ovat israelilaisten erämaassa valmistama kultainen sonni (2. Moos. 32-34), efraimilaisen Miikan jumalankuvat (Tuom. 17-18) sekä sonnin patsaat, jotka kuningas Jerobeam I sijoitti Beteliin ja Daniin (1. Kun. 12:28-33). Jumalankuvien palvonta päättyi vasta Babylonin vankeuden jälkeen.

Jumalankuvat Raamatussa

Vanhassa testamentissa jumalankuvista käytetään useita eri sanoja. Heprean sanaa terapim käytetään kotijumalista, semel voi viitata sekä ”veistettyyn kuvaan” että "valettuun kuvaan". Jumalankuvista käytetään myös halventavia nimityksiä kuten gillulim (”iljettävät epäjumalankuvat") tai šiqquṣ ("kammottava patsas”).

Tämä sisältö on tilaajakäyttäjille

Tilaajakäyttäjänä sinulle avautuu mm. lähes 1000 tausta-artikkelia sekä kaikki suomalaiset ääniraamatut.

Suomen Pipliaseurav.4.20.14
Seuraa meitä