Usko ja uskonto

Alttari rakennettiin pinotuista kivistä tai puisesta pöydästä, jolle Israelin Jumalalle tai muille jumalille tuodut uhrilahjat asetettiin. Raamatussa kerrotaan erilaisista alttareista. Arkeologit ovat löytäneet Israelista erilaisia alttareita.

Toisen Mooseksen kirjan ja Ensimmäisen kuninkaiden kirjan mukaan sekä polttouhrialttarin että suitsukealttarin kulmiin oli muotoiltu ulokkeet. Niiden hepreankielinen nimi tarkoittaa ”sarvet (eläimen)”. 

Anteeksianto merkitsi rikkomuksen tai synnin pois pyyhkimistä Anteeksi saattoi antaa vain henkilö, jota vastaan oli rikottu. Heti kun tämä henkilö oli antanut rikkomuksen anteeksi, hänen ja rikkomuksen tekijän välinen suhde palautui normaaliksi.

Uudessa testamentissa anteeksianto on suoraan sidoksissa Jeesukseen Kristukseen. Kristuksen uhrin ansiosta uskovat pelastuivat synneistään.  Jumalan anteeksiannon luonnollisena seurauksena myös uskovien tuli antaa anteeksi toisilleen.

Vanhassa testamentissa anteeksianto koskee lähinnä Jumalan ja ihmisen välistä suhdetta. Ihminen oli riippuvainen Luojastaan, mutta erotettu tästä syntinsä vuoksi. Ihmiset tarvitsivat Jumalan anteeksiantoa, jotta sovitus olisi mahdollinen.

Apodiktisesti muotoilluissa lakisäädöksissä jokin asia on yksinkertaisesti käsketty tai kielletty. Siinä ei ole ehtoa ilmaisevaa jos-lausetta, vrt. kasuistinen laki. Suora kielto voidaan muotoilla Vanhassa testamentissa kolmella tavalla.

Vanhassa testamentissa armo tarkoittaa yleensä Jumalan omalle kansalleen suomaa siunausta. Armo koskee myös ihmisten välisiä suhteita. Armollisen teon tai eleen tekijä on yleensä korkeammassa asemassa kuin armon saaja.

Muinaisessa Lähi-Idässä demonit olivat tärkeä osa maailmanjärjestystä. Henget ja demonit vaikuttivat ihmisten jokapäiväiseen elämään.

Vanhassa testamentissa esiintyy erilaisia taivaallisia olentoja, joita myöhemmin aletaan kutsua "enkeleiksi". Tällaisia ovat:

Halleluja on ylistyksen ilmaus, joka esiintyy pääasiassa psalmeissa. Se oli kanttorin kaikille temppelissä olijoille esittämä kehotus ylistää Jumalan nimeä.

Sanaa "Halleluja" käytetään aina psalmin alussa tai lopussa.

Happamattoman leivän juhla juontaa juurensa todennäköisesti maatalousrituaalin, joka myöhemmin yhdistyi pääsiäisjuhlaan. Juhla kesti seitsemän päivää ja alkoi ensimmäisen kuukauden viidentenätoista päivänä (2. Moos. 12).

Profeettojen kirjoissa ”Herran päivä” on tärkeä aihe.  Välillä ”Herran päivä” viittaa aikaan, jolloin Jumala tuomitsee Israelin ja muut kansat, välillä, aivan päinvastoin pelastuksen päivään.

Salomon temppelin kaksi pronssipylvästä tunnettiin nimillä Jakin ja Boas. Ne sijaitsivat temppelin sisäänkäynnillä. Jakin oli oikealla ja Boas vasemmalla puolella. Pylväät oli valmistanut pronssinvalaja Hiram.

Noin vuodesta 500 jKr. alkaen Ruutin kirja, Laulujen laulu, Saarnaajan kirja, Valitusvirret ja Esterin kirja ovat muodostaneet niin sanotut juhlakääröt, hepreaksi megillot.

Uudessa testamentissa ei ole juhlapäiviin liittyviä sääntöjä toisin kuin Vanhassa testamentissa. Uudessa testamentissa on kuitenkin kuvauksia seuraavista juutalaisista juhlista: pesah happamattoman leivän juhla, viikkojuhla/helluntai ja lehtimajanjuhla. Lisäksi mainitaan myös Temppelin vihkimisen vuosijuhla.

Muinaisessa Lähi-idässä, myös Vanhassa testamentissa, Jumalaa ajateltiin usein kuninkaana.

Vanhassa testamentissa kuningasta kutsutaan toisinaan Jumalan pojaksi. Nimitys osoitti, että Jumala oli valinnut kuninkaan. Myös muita ihmisiä ja jopa koko Israelin kansaa kutsutaan Jumalan pojaksi. Se tekee selväksi heidän erityisen tehtävänsä ja yhteytensä Jumalaan.

Juomauhrissa eli libaatiossa viini kaadettiin alttarin päälle (tai alttarilla olevan lihan tai leivän päälle). Pyhäkköteltassa oli erityiset kultamaljat juomauhria varten.

Kanaanilaiset palvoivat useita jumalia, joista tärkeimpiä olivat El, Baal, Anat, Astarte ja Asera.

Raamatussa kasuistisesti muotoiltu laki kuvittelee yleisen tilanteen, joka esitellään sanoilla ”aina kun” (hepreaksi: ki). Tämän jälkeen luetellaan ”jos”-sanaa käyttäen (hepreaksi: im) tärkeysjärjestyksessä erityistapauksia, ja niihin kuhunkin liittyvät erityiset määräykset. Esimerkiksi 3. Moos. alussa oleva polttouhrilaki alkaa tällä tavoin:

Kirous on siunauksen vastakohta. Siunaus takasi hyvän tulevaisuuden ja kestävän suhteen Jumalaan. Kirous taas aiheutti eristäytymisen ja eron Jumalasta. Kirous asetti ihmisen kuoleman vallan alle.

Kotijumalat (hepreaksi terapim) olivat perhejumalien patsaita, joiden uskottiin suojelevan perhettä.

Raamatun "kultaiset sonnit" olivat sonnia esittäviä kultaisia patsaita. Patsaat olivat uskonnollisina esineinä. Muinaisessa Lähi-Idässä sonnit olivat tärkeä voiman ja hedelmällisyyden symboli.

"Kymmenen käskyä" viittaa Jumalan ja Israelin liiton kymmeneen tunnetuimpaan ehtoon. Ne on lueteltu 2. Moos. 20:1-17 sekä 5. Moos. 5:6-21. Suurin osa niistä on kieltoja. 

Leeviläiset työskentelivät pyhäkköteltassa ja temppelissä. He olivat papeille alisteisia.

Lehtimajanjuhlaa (tunnetaan myös nimellä sukkot) vietetään Israelin kansan 40 vuoden erämaavaelluksen muistoksi. Pääsiäisen ja viikkojuhlan tavoin lehtimajanjuhla oli myös pyhiinvaellusjuhla (5. Moos. 16:16). Näiden juhlien aikana juutalaiset tekivät pyhiinvaelluksen Jerusalemiin ja temppeliin. 

Leviatan oli merihirviö, jonka Jumala oli kukistanut luomisen alussa (Ps. 74:14). Tämä lohikäärme tai käärme symboloi alkukantaista merta ja kaaoksen voimia.   Apokalyptisessä kirjallisuudessa kerrotaan, että lohikäärme pääsee aikojen lopussa irti, mutta Jumala tuhoaa sen silloin lopullisesti (Jes. 27:1).

Vanhassa testamentissa esiintyy myös Rahab, jonka Jumala oli kukistanut luomisen alussa.

Liitonarkku on erityisen pyhä esine Raamatussa. Liitonarkku oli pyhä arkku, jolla oli sille omistettu paikka pyhäkköteltassa ja Jerusalemin temppelissä. 

Raamatussa liitonarkulla on merkittävä uskonnollinen tehtävä. 

Raamatussa kuvataan liitonarkkua kahdella eri tavalla: joko erityisen kauniina tai aivan yksinkertaisena.

Kun Jumala teki liiton Abrahamin kanssa, hän antoi tälle lupauksen: Abrahamista tulisi monien kansojen isä ja hänen jälkeläisensä saisivat omakseen Kanaaninmaan. Raamatussa on kaksi kertomusta Aabrahamin kanssa tehdystä liitosta: 1. Moos. 15 ja 1. Moos. 17:1-14.